Viimekuukausina on ehtinyt tapahtua monenlaista. Romi-veljeä on tavattu pariin otteeseen arkitottelevaisuuskoulutuksen ohessa Viikissä. Romi on mitä ihastuttavin mudi-nuorukainen - itse ihastuin kovasti sen ulkonäköön sekä Miskaa rauhallisempaan luonteeseen ;) Veljeksissä on paljon myös samanlaisia ominaisuuksia, mutta Romi vaikuttaa olevan hiukan maltillisempi näistä kahdesta, ja vaikka molemmilla on tapana päästellä kovasti innostuksen vingahduksia ja haukahduksia, niin esim. koulutustilanteessa Romi osaa olla huomattavasti rauhallisemmin kuin Miska.

Luultavasti Miskan ääntely jatkossa kyllä vähenisi, jos jaksaisin itse käydä jossakin koulutuksessa vähän säännöllisemmin. Nyt ei olla käyty säännöllisesti oikeastaan muualla kuin haku-treeneissä, ja ne taas ovat niin erilaiset treenit, että se ei paljon tuohon tottelevaisuusrauhoittumiseen auta.

Miska on ilmeisesti myös Romia kovempi koheltamaan: Se syöksyy yleensä mitään ajattelematta kohti milloin mitäkin vaaratilannetta ! Onneksi toistaiseksi ei mitään oikeasti vaarallista vielä ole päässyt tapahtumaan. Plussaa Miska saa kuitenkin tottelevaisuudestaan, eli siihen voi aika hyvin luottaa siinä, että kutsuttaessa se tulee luokse, vaikka olisi kovassakin vauhdissa; se käännähtää vaikka ilmassa ja syöksyy täysillä luokse kun vain kutsun sitä. Se onkin tärkeä asia varsinkin tällaisella näin nopealla ja vauhdikasluonteisella koiralla ! Todellinen henkivakuutus...

Miska on tosiaan ehtinyt mm. pudota jyrkänteeltä (putosi onneksi risukasaan pehmeästi ja jatkoi muina miehinä matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut) ja tippua jäihin... Lisäksi se oli vetäistä koko seurueemme huitsin nevadaan kapealta ja liukkaalta RIIPPUSILLALTA Repovedellä pari viikkoa sitten... yllä kuva kyseisestä sillasta.

Kuvassa Miska juuri miettii, rynnistäisikö täysillä päin minua ja Reiskaa, jotka hipsuttelemme varovaisesti askel askeleelta yli uhkaavasti keinahtelevan riippusillan. Miskaa silta ei pelottanut yhtään, se ei kai edes tajunnut, että kyseessä oli mikään sen kummoisempi silta... Reiska taas tuli fiksusti todella varovaisesti ja hitaasti yhdessä minun kanssani sillan yli. ;) Vaikka Reiska ei yleensä mitään pelkää, niin se kyllä tajuaa milloin kannattaa ottaa vähän rauhallisemmin. Miska sen sijaan  - No, se on MUDI.

Jäihin putoaminen sattui myöskin samaisella kansallispuistoretkellä. Olimme juuri leirinuotiolla ja pidin siinä samalla Miskaa silmällä. Leiripaikan vieressä oli pari laituria järven rannassa, ja pari kertaa jo ehdin huutaa "EI MISKA !" kun pentu oli jo toinen etutassu ja kuono pitkällä pudottautumassa laiturin päästä sentin ohuelle jäälle... No, Miska kuitenkin jossain välissä ehti selän takanani tutkimaan jään pintaa: kuului yhtäkkiä rysäys ja loiskahdus, ja siellähän tämä mudin pentu räpiköi avannossa ! Kyllä säikähdin, mutta Miska pääsi itse pois vedestä jäälle, ja juoksi sitten jäätä pitkin rantaan.

Hyvänä puolena tuosta kokemuksesta oli se, että sen jälkeen se osasi mökin rannassakin varoa enää menemästä jäälle. Oppipahan kerrasta.

Jyrkänteeltä putoaminen taas sattui eri kerralla, tässä ihan kotimme lähistöllä. Olin ulkoilemassa Reiskan ja Miskan kanssa lähimetsässä, ja olin tullut itse korkealta kalliiolta alas ennen koiria. No Miska näki sitten tietysti minut sopivasti alhaalla, kun oli itse kallion päällä äkkijyrkän jyrkänteen laella. Reiska lähti kiertämään alas luokseni kalliolta turvallista järkireittiä, mutta Miska vaan katsoi että "vitsit, mamma on tuolla !!" ja lähti oikopäätä suoraan minua kohti, välittämättä siitä, että edessä oli äkkijyrkkä kallio... Ehdin taas vain huutaa, että "MISKA EI !!!" mutta liian myöhään, pentu liukui jo alas jyrkännettä ja mäiskähti alla olevaan risukasaan... No ei se ollut korkea, muutaman metrin pudotus. Jotenkin olen aiemmilla koirillamme huomannut, että nillä on jo pentuna aivot mukana toiminnassa hiukan enemmän ;) Mutta omaa syytänihän tämä tapahtuma oli, kun "oletin", että pennulla on hieman harkintakykyä. Nyt en enää oleta mitään...

Tässä vielä kuva tottelevaisesta parivaljakosta...