Joulu-helmikuussa tuli treenitaukoa useammastakin lajista pienten mutta kiusallisten sairastelujen takia. Miskalla oli pari korvatulehdusta (joiden taustalla tn. allergiaa, koska vuoden sisällä nyt yhteensä neljä unilateraalista ulkokorvantulehdusta) ja lisäksi helmikuussa oikean etujalan V-varpaan kynsi irtosi jäisten kelien takia tapaturmaisesti tyveään myöten, ja tätä hoidettiin antibiootilla ja jalka oli pari viikkoa paketissa.
Osteopaatilla on ehditty käymään helmikuussa ja huhtikuussa huollattamassa Miskaa. Pitkästä aikaa helmikuussa pääsimme käymään meidän luotto-osteopaatilla Anna Hammarenilla DogEazessa. Mitään pahempia jumeja ei tuolloin löytynyt, lapojen välissä ja takaosassa alimpien LS-nikamien tasolla lievää kireyttä. Annan hoitojen jälkeen Miska on aina kuin eri koira, kroppa rentona kuin makaroni:) Toisella kerralla huhtikuun alussa ei myöskään suurempia ongelmakohtia todettu, takaosassa aavistuksen oikeapainotteista kireyttä.
Agility on jäänyt aiemmin treeniohjelmassamme aika vähälle huomiolle, mutta nyt tänä vuonna ajattelin kokeilla, mitä tapahtuu jos panostan lajiin hiukan enemmän. Tämä onkin tuottanut nopeasti tulosta, sillä kiitokset mm. Caloanderin Jennan, on yhtäkkiä jotain loksahtanut paikoilleen tämän ohjaajan aivokopassa, ja tämä minulle vuosien ajan lähes tähtitieteellisen vaikealta tuntunut laji on muuttunut huomattavasti helpommaksi.
Miskahan on oikeastaan ensimmäinen todellinen agilitykoirani, koska Reiskan kanssa treenaus oli pitkään ihan omatoimista, enkä aikoinaan osannut opettaa sille perusasioitakaan välttämättä oikeaoppisesti. Miskakin aloitti lajin vasta melko myöhään, 2011 eli 2-vuotiaana ensimmäisen kerran. Seuraavana vuonna, 2012 kävimme muutaman 1-luokan startin, ja totesin että en itse ole vielä kisavalmis näin nopean koiran kanssa. Sitten onkin treenailtu harvakseltaan, kunnes nyt tänä keväänä otettiin pieni spurtti harjoittelussa, ja 29.3. tehtiin pitkästä aikaa agilityssä kilpailu-startti Kirkkonummella, tuloksena saman tien 0-voitto ja LUVA :) Emme ehtineet sillä kertaa kuin yhden startin, kun samana iltapäivällä oli TOKO-koe Miskalla. Seuraava kisa oli 5.4. Riihimäellä, josta niin ikään 0-voitto tuloksella -19.1 ja SERT, nousu Maxi 2 -luokkaan ! Eritysen herkullista oli myös se, kun 4.3. Ojangossa epävirallisissa kisoissa Miska selvisi 32:sta 1-3 luokassa kisaavasta maxi-koirakosta ykköseksi nollatuloksella (AV -14.9). Menimme ko. radan kaksi kertaa, ensimmäiseltä kierrokselta otin tietoisen hylsyn kun halusin palkata koiran kontaktiesteelle. Rata oli vaikein jolla olemme olleet tähän saakka, joten epävirallisuudestaan huolimatta tulos ja maaliinpääsy ilahduttivat kovasti tällaista aloittelevaa agiliitäjää.
26.4. korkkasimme sitten jo agilityn 2-luokan, ja tuloksiin olin itse hyvin tyytyväinen, saimme arvokasta kisakokemusta myös:) Maxi 2 A agilityrata -12.35, RV5, Sij.1 ja Maxi 2 B hyppyrata, aika -12.28, RV 5, sij.2
Tässä menoamme 2-luokasta:
TOKO:sta ei ole edelleenkään Miskan osalta hirveästi kerrottavaa, kun laji on ollut meille ikään kuin hupilajina ilman tavoitteita. Sain kuitenkin aikaiseksi ilmoittaa Miskan vihdoin viimein 29.3. Vantaalle AVO-luokkaan, sillä ajatuksella, että josko avoimen luokan läpäistyämme heräisi piilevä into alkaa treenata ihan oikeasti ylempiä luokkia myös Miskalle (Reiskan kanssa niihin on enemmän keskitytty). Kokeessa nähtiin iloinen pomppu-mudi Miska ja kotiintuomisina 174 p/ I-tulos ja näin ollen lunastimme kilpailuoikeuden voittajaluokkaan. Ainoa isompi virhe oli se, kun Miska meni luoksetulossa seisomisen sijasta maahan pysäytyksen kohdalla, arvosana onneksi sentään 5 kun liike muuten onnistui. Uudestaan ei enää avoimeen luokkaan mennä eikä koulutustunnusta tavoitella, vaan jos vielä tokoillaan niin sitten se tapahtuu voittajaluokassa.
Tokoilut ovat jääneet siis melko vähälle, edelleen. Välillä kun olen muistanut, niin on harjoiteltu esim. merkille menoa ja pari kertaa alkuvuodesta ruutua. Tietysti perusasioita (joita on pk-kokeen tottiksessa) tulee harjoiteltua enemmän: seuruuta, jääviä liikkeitä eri vauhdeista, hyppynoutoa, noutoa. Vaikein meille on edelleen tuo luoksetulon pysäytys seisomaan, jotta saisin sen niin että ylimääräisiä askeleita ei käskyn jälkeen tule. Maahanmeno vauhdista onnistuisi kyllä huomattavasti helpommin kuin seisaalle jääminen. -Ainiin, ja olen jotain saanut aikaiseksi sentään, nimittäin vihdoin opetin Miskalle tunnistusnoudon :) Nyt jos saisi ruutuunlähetysliikkeen varmaksi ja luoksetulon seisomaan pysäytyksen toimimaan, niin olisi oikeastaan voittajaluokan kokeen paketti Miskalla kasassa. Ruutu vaatisi vain treeniä eri paikoissa ja häiriöissä, niin luulen että se on aika helppo juttu Miskalle. Ihan erilaista on kyllä treenata tokoa paimenkoiran kuin tiibetinterrierin kanssa - siis huomattavan äärettömän paljon helpompaa, kun koira on luonnostaan vauhdikas ja miellyttämisenhaluinen. Ehkäpä juuri tämän "helppouden" takia toko ei ole niin motivoinut minua Miskan kanssa (pidän erityisistä haasteista enkä nauti asioista, jos ne eivät vaadi aivonystyröiden rasittamista). Toki ei TOKO helppoa ole sitten, jos tähtää huippusuorituksiin ja arvokilpailuihin. Mutta noin liikkeiden perusopetuksen ja suoritusvarmuuden osalta on mudi helppo kouluttaa verrattuna tiibetinterrieriin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.