Perheeseemme on liittynyt 1.4.15 uusi jäsen, bordercolliepentu Sisu. Pentuun olen tietysti nyt panostanut täysillä, mutta ei toki Miskan hakutreenaamisesta olla missään vaiheessa jouduttu tinkimään. Miskasta tulikin ekassa tämän vuoden hakukokeessamme käyttövalio, hakuvalio, FI KVA !  Suurin tässä lajissa asettamani henkilökohtainen tavoite siis toteutui. Suomen viides käyttövaliomudi ikinä. Hakuvalioita taitaa olla Miskan lisäksi vain yksi, 90-luvulta sekin joten ei ole jokapäiväistä herkkua tämäkään mudimaailmassa.
Miska%20kva.jpg
Koe oli 19.4.2015 Somerolla, SPL Kuusjoen kentällä. Hyvin järjestetty koe, olosuhteet kohdillaan, pilvinen keli, +8*C. Pieni tuuli. Tuomarina Mika Laaksonen. Yht. 278 p, HK3, I-tulos.
 
Tottis 81/100 p.
 
Tästä ei hirveästi kerrottavaa. Meidän tavanomaista menoa taas esitelttiin, eli ei kovin hyvää mutta ei älyttömän huonoakaan. Ainoina varsinaisina poikkeamina hyppynoudossa paluuhypyn kierto ja eteenmenossa meni vasta toisella käskyllä maahan. Muut liikkeet ok.
 
Henkilöetsintä  167/ 170 p.
 
Meinasi mennä plörinäksi koko homma jo ennen kuin olin itse ehtinyt edetä keskilinjaa 50 metriä, nimittäin siinä vaiheessa koira katosi johonkin ajaksi X, eikä tullut takaisin vaikka miten huutelin. No syy oli tietysti se, että oli saanut aika kaukana olevasta maalimiehestä hajun. Mielestäni sieltä päin ei nyt varsinaisesti tuullut, mutta jotenkin on tuoli pyörinyt niin, tiedä sitten. Tässä vaiheessa myös itse heräsin siihen, että en ole muistanut palkata koiraa koko alkuvuonna treeneissä juurikaan keskilinjalle luoksetulosta. No eihän se ihme ole, jos koira ei sitten kokeessakaan kauheasti hakeudu luokse.
Taisin siinä Miskan ollessa teillä tietymättömillä ja sekuntien kuluessa jo peittää kasvoni ja ehtiä kirota, ja mumisin tuomarillekin että "tää oli nyt sitten tässä". Olin varma, että koira on ylittänyt keskilinjan ja kohta haukkuu maalimiestä jossain 100 m päässä vasemmalla. Helpotuksen huokaus, kun ilmaisuhaukku kantautui umpipiilolta radan oikealta puolelta. Ja eihän siinä muuta, mutta taisipa ko. piston leveys lähennellä 80 metriä, mikä on luonnollisestikin aivan liikaa. Note to self: treenaa piston leveyttä ja muotoa jatkossa !
 
Sen jälkeen loppurata sujuikin ongelmitta. Meille aina tuo radan alku on se kriittinen kohta, jossa sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa ei mitään ylimääräisiä haukahuksia lähdössä ollut, mutta sen sijaan lähti liiankin itsetietoisesti ja nenä auki asenteella, että "etsitäänpä se maalimies nyt samalla kertaa, oli missä oli". ;)
Toinen maalihenkilö oli keskilinjan vasemmalla puolella umparissa noin 200 metrissä, ja viimeinen maalimies 300 metrissä vasemman takakulman lähistöllä.
Miskan ilmaisut olivat hyvät jokaisella kolmella maalimiehellä. Tuuli tuli jotenkin viistost radani oikealta puolelta, ja oikealle pistottaminen ei sujunut läheskään yhtä hyvin kuin radan vasen puoli. Vasemmalle uppoamisessa ei ollut ongelmia ja pistot säilyivät asiallisen levyisinä, siis koira ei karannut käsistä. Oikealle puolelle taas jouduin lähettämään parista kohtaa uudestaan, kun teki vajaan, n. 30 m syvyisen piston.
 
Koska ilmaisuista ei lähtenyt pisteitä, ja koska kaikki maalimiehet löytyivät, ei työskentelystä tippuneet 3 pistettä pudottaneet arvosanaa kovin paljoa. Työskentelypisteitä vähensi syystäkin se, että suoritimme radan varsin minimaalisin pistoin, olisikohan tullut yhteensä n. 13 pistoa. Tästä voi sitten laskea, että keskimääräinen piston leveys on ollut yli 40 m. Ihanne olisi minulle sellainen 30 m, periaatteessa 25-40 m. Tuloksena joka tapauksessa hienot 167 /170 p.
 
Esineet  30/30
 
Meillä on esineissä ollut joko huonoa tuuria tai sitten osaaminen vain ei riitä (jälkimmäistä vaihtoehtoa tosin en usko, kun treeneissä ei ole mitään vaikeuksia ollut), kun ennen tätä koetta ei ollut noussut yhdessäkään 3-luokan hakukokeessa kolmea esinettä, vaan joka kerta vain 2 kpl.  Esineet olivat tässä kokeessa vihoviimeisenä osasuorituksena. Fakta oli, että jos kaikki ei nouse, niin ykköstulokselle voi sanoa heipat. Ennen vuoroa tokaisin kisakaverielle, että nyt olisi Miskalla paikka tehdä elämänsä esineruutu. Ja sehän teki. Lähetin 3 kertaa ja joka pistolla toi esineen. Täydet pisteet.
 
Olin ilmoittanut Miskan jo talvella 30.5. olevaan hakukokeeseen, mutta päädyin lopulta jättämään kokeen väliin, kun nyt KVA-tittelin jälkeen ei ole enää "pakko" mennä minnekään. Ja kun itselleni kisaaminen on edelleen suht rankkaa, kun jännitän sen verran. Ajatuksena jos koira pysyy terveenä, olisi elokuussa käydä SM-kisat ja syyskuun alussa on Piirinmestaruuskisat.
Miskakvajuttu.jpg