Rajakarjalaisia salomaita, talousmetsää, maaseutua ja sotahistoriallisia paikkoja
Kesäkuussa teimme Miskan ja Sisun kanssa vaelluksen Kolin Herajärven kierroksella, joka on n. 60 km pitkä. Lisäksi kävimme Kuusamon karhunkierroksen. Vaellusinto ei kuitenkaan ottanut talttuakseen, ja oli pakko päästä vielä tälle vuodelle tekemään yksi pidempi reissu.
Pogostan kierros on 91 km pitkä rengasreitti, joka kiertää Ilomantsin pogostaa vanhoja patikointireittejä. Pogosta-sana tarkoittaa Ilomantsin kirkonkylän lisäksi myös pitäjää tai vanhaa veronkantoaluetta. Pogostan kierros muodostuu useasta reitistä. Susitaivalta pitkin kuljetaan osuus Möhköstä Särkkäjärven autiotuvalle. Kulkijan polku yhdistää Susitaipaleen ja Taitajan taipaleen Särkkäjärveltä Kallioniemeen. Taitajan taivalta pitkin päästään Petkeljärvelle saakka ja Rajan polkua pitkin jatketaan Petkeljärveltä Möhkön kylälle. Pogostan kierros kulkee komeilla harjuilla, hiljaisilla salomailla ja piipahtaa välillä kylämaisemissa.
Säätiedotteet lupasivat reissun ajaksi jatkuvaa vesisadetta, ja sen vuoksi vähän emmin lähtöä. Kokemuksesta tiesin, että sateessa vaeltaminen on astetta haastavampaa kuin vaikka kylmällä kelillä retkeily. Ehkä ilman koiria se vielä menisi, mutta teltassa nukkuminen likomärkien koirien kanssa voi olla hasardia, sillä vaarana on että mikäli ei pääse välilä kuivattelemaan, niin kaikki tavarat kastuvat makuupussia myöten, ja silloin ei välttämättä ole kauhean järkevää jatkaa koko vaellusta. Sateiden vuoksi siirsin lähtöä, mutta kun tiedotteet aina vain lupasivat lisää sateita, niin päätin ottaa vetiset kelit uutena haasteena ja oppia selviämään märissä oloissa. Pogostan reitti oli sikäli turvallinen paikka tällaiseen testaukseen, kun ei olla missään tietymättömillä erämailla vaan suht lähellä kyliä ja taloja kuitenkin, ja puhelimellakin oli kuuluvuutta suurimmaksi osaksi reittiä. Lopulta meillä olikin erinomainen tuuri sikäli, että pääsimme kahtena yönä autiotupaan kuivattelemaan, ja yhtenä iltana sopivasti olimme Möhkön kylällä väsyneinä ja likomärkinä, ja saimme sieltä katon pään päälle. Kahtena viimeisenä päivänä taas ei satanut juuri ollenkaan, ja selvisimme telttayötä viettämään kuivin turkein ja vaattein.
Ti 12.9.17
Issojärvi - Tetrijärvi, 2 km
Lähdimme ajelemaan puolilta päivin kohti Ilomantsia ja perillä olimme puoli seitsemän maissa. Jätin auton Möhköntien varteen Issojärven P-paikalle. Oli jo melko hämärää, taivaalla oli synkkiä pilviä, mutta varsin lämmintä n. +15*C. Reitti oli hyvin merkattu oranssein täplin puissa. Tämä osa Pogostan kierroksesta on ns. Taitajan taivalta, ja etelään päin kulkiessa tullaan Petkeljärven kansallispuistoon.
Pimeys laskeutui melko nopeasti, eikä ehditty ihan Tetrijärven laavulle, kun oli laitettava teltta pystyyn lammen rantaan. Pari kilometriä oli ehditty kävellä. Kuu pilkisti hieman pilvien lomasta tuoden ainoan valonpilkahduksen synkkään syysyöhön. Tuuli vain humisi puissa ja jossain kaukana haukkuivat pihojen koirat järven toisella puolella. Vielä ei satanut, mutta sadetta oli luvattu koko loppuviikoksi runsain mitoin. Teltassa oli lämmin nukkua, yölläkin n. +10*C. Koirat pärjäsivät ilman takkeja, eikä uutta koiramakuupussiakaan päästy kokeilemaan. Makuupussin lisäksi koirilla on uutena aiempaa Hurtan reppua hiukan isompi ja järeämpitekoinen Ruffwearin reppu. Painoa siinä oli n. 2 kg, ja koirat kantoivat sitä vuorotellen, jolloin aina jompi kumpi sai levätä kantamisesta ja juosta ilman taakkaa.
Koirille tulikin tällä kertaa aiempaa enemmän tavaraa mukaan, koska halusin kokeilla eri vaihtoehtoja. Aiemmin Sisulla on ollut yöllä Back on Trackin toppatakki, ja se on joskus kylmimpinä öinä palellut siinä. Miskalla on ollut omatekoinen tai Hurtan fleecehaalari, joka tuntuu olevan tehokkaampi lämmitin nukkuessa verrattuna takkeihin. Tällä kertaa oli myös Sisulle mukana takin sijasta haalari (Hurtta slush combat). Lisäksi Miskalle sadetakin sijaan sadehaalari. Ongelmana siis Miskan kanssa on ollut, että se kastuu sateessa aika nopeasti pohjavillaa myöten, ja sen jälkeen aina kun liikkuminen lakkaa, palelee herkästi. Ja etenkin toki yöllä palelisi märkänä tai kosteana. Päätin siis ottaa järeämmät aseet käyttöön tällä kertaa. Yleensä ei Miskalla missään oloissa haalaria ole tarvinnut, kun muualla kuin vaelluksilla on aina tiedossa pääsy sisälle kuivattelemaan nopeasti. vaelluksella näin ei useinmiten ole. Epäilyksistäni huolimatta tämä haalari toimi itseasiassa koko reissun ajan yli odotusten. Kävellessä koiralla ei ollut kuuma (ei läähättänyt tms), pystyi liikkumaan hyvin ja pysyi kuivana jopa silloin, kun putosi kainaloitaan myöteen suonsilmäkkeeseen ! Illalla kun riisuin koko päivän kaatosateessa ja märässä metsässä kahlatessa päällä olleen haalarin, niin alta paljastui melkein täysin kuiva turkki. Jos siis kovilla sateilla lähtisin uudestaan vaeltamaan, niin tämän haalarin voisin jatkossakin ottaa mukaan sadetakin sijaan.
Itsellekin oli vähän uutta varustusta sikäli, että aiemmin on ollut fleecetakki lämmikkeenä, nyt otin sen sijaan kokovillaisen neuleen kokeeksi. Ihanan lämminhän se oli, mutta vie rinkassa tavattomasti tilaa, ja toisaalta kastuessaan painaisi paljon. Kevytuntuvatakki on kevyempi, ainakin yhtä lämmin, ja sen saa ahdettua pienempään tilaan eli mielestäni käytännöllisempi. Sateen varalle oli hankkinut keltaisen lierillisen sadehatun. Kaatosateessa se kieltämättä oli mukava kapistus, mutta toisaalta sitten kun ei kaatamalla satanut, niin sitä ei tullut pidettyä ja on kuitenkin hatuksi melko tilaavievä ja raskas rinkantäyte.
Ke 13.9.2017
Tetrijärvi (laavu) - Keltasilmä (laavu) - Petraneimi - Petkeljärvenharju - Oinassalmi - Poikolanmäki - Härkövaara - Möhkö - Möhkön Rajakartano (24 km)
Yöllä oli välillä aivan tyyntä ja hiljaista, joskus aamuyöstä jokin outo otus huuteli kaihoisasti herättäen meidän lisäksi kaikki lähiseudun koirat muutaman km säteellä haukkukuorosta päätellen. Kylmä ei tullut, päin vastoin, makuupussissa ei tarvinnut nukkua, vaan pelkkä "makuupussilakana" riitti. Koirat niin ikään nukkuivat tyytyväisinä ilman takkeja makuualustallaan.
Aamulla herättiin hiljaiseen sateenropinaan ja joutsenlauluun. Päätin laittaa kamppeet kasaan ja siirtyä sateensuojaan Tetrijärven laavulle aamiaistamaan, sinne oli alle kilometrin matka. Laavulla keittelin puurot ja kahvit trangialla. Puuron sekaan löytyi kourallinen mustikoita ja puolukoita. Ehdittiin nautiskella ja valokuvailla tunnin verran, kun paikalle saapui luokkaretken valvojaksi esittäytynyt miekkonen. Kohta olisi kuulemma tulossa bussilastillinen natiaisia nuotiolle makkaraa paistamaan sateessa. Pakkasin kamppeet kiireenvilkkaa kasaan ja ehdimme pois alta. Jatkoimme matkaa halki hienojen harjumaisemien, harjun molemmin puolin oli järveä ja lampea. Seuraava tauko pidettiin Keltasilmän laavulla, kaakaot naamaan ja siitä jatkettiin sateenropinan säestäessä mäntykankaiden peittämään Petraniemeen ja siitä pohjoiseen reittimerkintöjä seuraten. Satoi välillä kaatamalla, välillä vähän vähemmän, mutta koko ajan satoi ja satoi, kuten oli tehnyt aamsuta lähtien. Olimme siis tässä vaiheessa koko poppoo kiitettävän märkiä. Yritin pitää taukoakin jossain Petkeljärven harjun tietämillä, mutta en saanut kyhättyä kunnollista sateensuojaa pressusta ja tuli taas jo kylmä märissä vaatteissa, ja oli vain pakko jatkaa matkaa. Rannat olivat paikoin hienonja hiekkarantoja ja kesäkeleillä varmasti houkuttelevia leiripaikkoja. Oinassalmen ja Poikolanharjun välillä jouduttiin kulemaan osittain Möhköön vievän maantie 5004:n laitaa. Jonkun verran oli liikennettäkin. Välillä poikettiin hiekkateille ja lopulta Härkövaaralle, jonka huipulla oli peltolämpäreitä. Hiekkatiellä vähän matkaa peltojen jälkeen oli maassa halkaisijaltaan n. 30 cm kokoinen iso kakkakasa puoliksi sulanutta viljaa. Tuli heti mieleen karhun jätökset (jota ne ilmeisesti olivatkin kun myöhemmin asiaa tiedustelin). Siitä taas muutama sata metriä, niin hiekkaisella tienpenkalla oli jonkun erittäin pitkäkyntisen ja isotassuisen otuksen kaivama kuoppa, nähtävästi muurahaisten toivossa; kynnenjäljet erottuivat erittäin selvästi. Karhu tai mäyrä asialla ? Varsinaisia tassunjälkiä ei ympärillä näkynyt, mutta hurjat olivat kynnenjäljet.
Tässä vaiheessa oli matkaa taitettu n. 20 km tälle päivää ja useita tunteja vietetty kaatosateessa. Huomasin alkavani palella, ja kädet olivat sen verran kohmeessa, että pähkinöiden syöminen oli hankalaa ja samoin rinkan lukkojen availu. Olin tähän saakka kävellyt päälläni lyhythihainen ja pitkähihainen urheilutrikoopaita, koska en halunnut kastella (jonkun verran vettä pitävää) coretex-takkia sateella ja hikoilulla. Ajatus kun oli, että yövyttäisiin vielä tänään teltassa... Liikkuessa tässä n. +10*C lämpötilassa nämä tuntuivatkin riittävän ennen kuin nyt, kun energiatasoni alkoivat olla matalalla. Jotain pientä olin syönyt mitä siinä nyt pystyi liikkuessa (leipää, pähkinöitä, rusinoita), mutta edellisestä tauosta oli jo 3 tuntia aikaa. Yritin siis nyt tankata kävellessä lisää energiaa ja samalla mietin, mitä pitäisi tehdä, kun minun lisäkseni myös koirat alkoivat olla aika väsyneen oloisia. Lisäksi pysähtyessä iski vilu meihin muihin paitsi Miskaan, jolla siis oli yllättävän hyvin juuri näihin olosuhteisiin sopiva kurahaalari. Päädyin siihen, että meidän on nyt päästävä lämmittelemään johonkin.
Päätin yrittää löytää Möhköstä sateensuojan ja selvittää mahdollisuutta majoittua sisätiloissa. Möhkö on pieni kylä, joka on aikoinaan syntynyt 1800-luvulla rautaruukkiteollisuuden ympärille. Kukoistusaika päättyi jo 1900-luvun alussa, kun ruukkitoiminta lakkasi. Suurimmillaan (1800-luvun lopulla) täällä oli asunut 6000 henkeä, mutta tämänhetkinen asukasluku on 120. Edesmennyt isoäitini on ollut täällä sota-aikaan koulussa opettajana, Möhkön koulussa joka on edelleen pystyssä. Kesäaikaan Möhkön vanha ruukki on yleisölle auki nähtävyytenä, samoin Manta-laiva, vanha proomu, joka toimii nykyään Savottakahvilana. Näin syyskuussa ei enää juuri mikään paikka ole auki.
Möhkön Mantan pihassa oli kota, jossa katto vuoti, mutta se oli parempi kuin ei mitään. Menin sisälle, ja tässä vaiheessa myös housut olivat läpimärät (vanhat mustat vuorilliset goretex-housut, joiden vedenpitävyys on mitä on, näitä en ole ennen pitänyt vaelluksilla, nyt otin kokeeksi). Vilutti ja teki mieli vain jököttää paikoillaan, toimintakykyni oli siis laskussa. Siedän siis perinteisesti aika huonosti kylmää ja märkää, tämän olen myös aiemmin todennut moneen otteeseen, ja sen takia koitan aina varautua etukäteen olosuhteisiin mahdollisimman hyvin. No, nyt kaikki oli siis vain kylmää ja märkää, oli vaikea tehdä mitään ja toimia, katosta tippui niskaan vettä ja Sisukin koitti kylmissään etsiä makuupaikkaa ja kiertyä kerälle jalkoihini.
Otin siis kännykän käteen ja etsin sitä kautta majoituspaikkaa Möhköstä. Löytyi Rajakartano- niminen paikka, noin kilometrin päässä Mantalta. Oli myös puhelinnumero ja paikan emännän nimi heti ensimmäisenä sivulla näkyvissä, niin pirautin sinne ja kerroin tilanteeni. Etukäteen arvelin, ettei paikka edes välttämättä ole auki hiljaiseen vuodenaikaan, ja liekkö Kartano-nimiseen paikkaan ottavat märkiä ja kuraisia koiria. Vastaanotto oli kuitenkin ystävällinen ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Koirat myös. Kävelimme sinne kohisevan Koitajoen vartta hautausmaan ja hoivakoti Mesikämmenen ohi.
Rajakartanossa oli emäntä vastassa, ja saatiin mukava "yksiö". Huone maksoi 70 € ja koiramaksu 10 €. Kohtuuhinta tästä kaikesta ihanuudesta: mahdollisuus kuivata vaatteet ja tavarat, vedenkeitin, mikrouuni, jääkaappi ja lämmin suihku ! Oi sitä ihanuutta. Tosin Sisua kiinnosti eniten vessan vesihana, olisi luullut että on saanut jo vedestä tarpeekseen tältä päivää, mutta ei. Vesihulluus on ihmeellinen juttu.
Tyytyväistä porukkaa Möhkön Rajakartanossa
To 14.9.17
Möhkön Rajakartano - Pienivaara - Suurenkivenvaara - Öykkösenvaara - Sysmänsärkkä - Pohjoinen Pitkäjärvi (autiotupa) , yht. 13 km
Koitajoen rannalla Möhkössä
Heräsin aamun valjetessa klo 7 ja päästin käytin koirat pissalla. Rajakartanon toisessa rakennuksessa majoittui myöhemmin illalla saapunut miesporukka, ilmeisesti olivat kalalle tai metsälle menossa. Aamu oli harmaa, muttei vielä satanut. Päätin jatkaa vielä unia, kun kerran oli mahdollisuus olla kuivassa vielä hetken aikaa.
Lähdimme klo 11 patikoimaan tyytyväisinä ja levänneinä. Varusteet oli saatu hyvin kuivatettua. Kengät (nahkaiset Meindl Tunturisusi vaelluskengät) olivat kestäneet eilisen koettelmukset hyvin, eivätkä päästäneet vettä läpi. Kengät ovat n. 5 v vanhat ja käytetty aika paljon, edelleen siis hyvin toimivat. Housujen suhteen päätin tänään kokeilla toisenlaista taktiikkaa: urheilutrikoita. Valinta osoittautui sadekelillä aivan oivalliseksi, ja seuraavinakin päivinä kuljin samaten trikoissa. Ne kun kuivuvat todella nopeasti, ja kastuessaan eivät ime litrakaupalla vettä, eivätkä ihoa vasten tunnu epämiellyttäviltä märkinä, toisin kuin eiliset housuni. Muutin myös ylävartalon varustusta lisäämällä t-paitojen päälle core-takin. Ei tullut liian kuuma siinä kävellessä, hengitti hyvin. Miskalta jätin tänään haalarin pois, kun ei ollut luvattu kovaa sadetta. Hyvä ratkaisu tämäkin, sillä tihkusateessa Miska ei kastunut kuin päältä kuten Sisukin. Oli lämmin päivä, n. +14*C eli sekin auttoi kestämään märkyyttä.
Tämä osa reitistä on Susitaivalta. Susitaival on 95 km pituinen reitti, joka kulkee Möhköstä Patvinsuolle. Tämän olisin mielellään mennyt kokonaan, mutta ongelmana on, että se ei ole rengasreitti, eli pitäisi saada kyyti loppupäästä takaisin autolle alkupäähän, mikäli sen menisi. Tästä syystä olin päätynyt Pogostan kierrokseen, joka on yhdistelmä useasta reitistä: Susitaival - Rajanpolku - Kulkijan polku - Taitajan taival. Näiden reittien väleissä on pätkiä, jossa joutuu menemään esim. teiden varsia, ei siis mikään erämaareitti. Välillä ehtii kuitenkin päästä vähän erämaatunnelmaankin, jos ei ole turhantarkka. Susitaipaleen haluan kyllä vielä joskus mennä kokonaan.
Ihan reitin alku oli pientä hiekkatietä, ja ohitettiin talon piha, jonka kohdalla oli autoilijoille varoitus: Varokaa kanoja ! Kanoja ei näkynyt, mutta polku kääntyi pusikkoon ja nousi vähitellen metsäautotielle ja Pienivaaralle. Kypsiä ja osittain myös raakoja puolukoita oli todella paljon pitkin matkaa. Vadelmat olivat pääasiassa jo ylikypsiä, mutta syötäviäkin löytyi kiitettävästi pientareiden puskista. Reitti kulki vuoroin metsäpolkuja, soita ja pitkospuita, vuoroin pieniä hiekkateitä aina Öykkösenvaaran sotahistoriallisille paikoille asti. Pitkospuut märällä olivat lähes hengenvaarallisen liukkaita kaikki, joten piti varoa joka askelta ja edetä hitaasti suokohdat. Öykkösenvaaralle on tehty opasviitoitettu jatkosodan tapahtumiin liittyvä kiertoreitti. Kävimme tutkimassa juoksuhautoja ja kurkistimme yhteen korsuun, mutta koko reittiä emme käyneet katsomassa. Pian Öykkösenvaaran ohitettuamme alkoi sataa, mutta ei kovaa.
pojat Öykkösenvaaran huipulla
Reitti jatkui pitkin harjua, jonka molemmin puolin oli järvet nimeltä Sysmä ja Eteläinen Pitkäjärvi. Paikoin maisemat lähestulkoon vetivät vertoja Pielisen maisemille Kolin seudulla, harju oli siis varsin korkealla. Erityisen kaunis oli Sysmänsärkän seutu. Aurinkokin pilkisti pilvien lomasta hetken aikaa, ja jäimme nautiskelemaan sen lämmöstä mättäillä istuskellen ja eväitä syöden. 2013 oli myrsky kaatanut Sysmänsärkällä paljon puita, ja tuhot olivat edelleen nähtävissä. Matkanvarrella oli aivan mahdottoman paljon kanttarelleja ja herkkutatteja, kuten myös kaikenlaisia muita sieniä. Oli pakko pysähtyä välillä kanttarelleja poimimaan, mutta suurin osa oli vain jätettävä, vaikka maa oli keltaisenaan, kun en olisi pystynyt niin paljoa syömään millään. Myös mustikoita oli paljon, ja olivat vielä hyvinkin syöntikelpoisia. Suolla näkyi karpaloita, vielä raakoja.
Sysmänsärkällä paistoi aurinkokin
Lopulta harjulta laskeuduttiin Myllylammen rantamille ja ylitettiin puinen, hyvin liukas pieni silta. Sen jälkeen vajaa kilometri, ja oltiin Pohjoisen Pitkäjärven autiotuvalla. Alunperin oli ollut suunnitelmani, että jatkettaisiin vielä Kontiovaaran laavulle, mutta koska harvemmin on päästy yöpymään autiotuvissa, kun niissä on yleensä ollut porukkaa, niin päätin jäädä tähän yöksi. Kävelymatkaa kertyi tälle päivää vain 12 km, mutta se tuntui eilisen pidemmän matkan jälkeen kyllä juuri sopivalta. Asetuimme siis taloksi. Tupaan olisi lavereille mahtunut tiiviisti aseteltuna ainakin 12 henkeä, kuten normaaliin autiotupaan yleensäkin. Kamina oli toimiva. Pientä haastetta oli halkojen kanssa: Halkokatoksessa oli tarjolla metrisiä puoliksi halkaistuja koivupöllejä, joten ensin piti sahata ja sitten pilkkoa. Puuaines osoittautui niin kovaksi, että vaivoin sain yhden pöllin pätkän paloiteltua. No, ei voi mitään, parhaani yritin.
Valmistin kaminan liedellä paistinpannulla keräämäni kanttarellit ja tatit sipulin ja voin kera. Iltapalaksi keräsin vielä muutaman desin mustikoita.
Pohjoisen Pitkäjärven tuvalla
Mökin vieraskirjan perusteella kävijöitä oli käynyt harvakseltaan. Minua edelliset 8.9. saksalainen pariskunta, ja tätä ennen 5.9. joku mies oli käynyt rakentamassa uuden sahapukin ja yöpynyt samalla tässä. Pohjoisen Pitkäjärven autiotupa on Ilomantsin kunnan ylläpitämä. Tupa oli ihan siistissä kunnossa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.