tiistai, 19. syyskuu 2017

Pogostan kierros 12.-17.9.2017, Osa 2

Pe 15.9.17
 
Pohjoinen Pitkäjärvi - Kontiovaara - Kivilampi - Särkkäjärvi (autiotupa) 13 km
 
fullsizeoutput_1f92.jpg
 
fullsizeoutput_1f94.jpg
 
Yöllä en saanut jostain syystä unta ennen kuin joskus klo 4 aamuyöstä. Kirjoittelin yön tunteina vieraskirjaan juttua käynnistämme ja kuuntelin kännykkään ladattua Luontoilta-tallennetta. Kännykän toimivuuden uutena kokeiluna tällä reissulla oli hankkimani Samsungin vara-akku puhelimeen. Sillä pystyisi lataamaan puhelimen 1-2 kertaa täyteen uudestaan, joten uskalsin vähän reippaammin käyttää puhelinta. Sillä kun tulee otettua myös kuvia, kun sateella järjestelmäkameran kanssa pelaaminen on vähän riskaabelia, kännykkä on helpompi kaivaa taskusta ja näpätä nopeasti tilannekuvia. 
 
Heräsin jo klo 8, voi olla että pelkäsin vähän että joku paukkaa tupaan sisälle kesken unien. Aamu lähti takkuisesti käyntiin huonosti nukutun yön jälkeen, oli vetämätön olo ja mielikin vähän maassa. Tuntui että nestetasapaino oli sekaisin, oli varmaan tullut juotua liian vähän edellispäivänä ja se kostautui nyt. Söin tuvassa aamupuuron ja sitten vielä lounaankin, kunnes lähdimme klo 13 matkaan. Pitkin aamua oli vain vähän tihutellut vettä, mutta klo 12 oli alkanut sopivasti sataa yhtäjaksoisesti, ja välillä kaatamalla. Hetikohta mökin takaa alkoi pitkospuut, jossa sai taas liukastella henkensä kaupalla. Sen jälkeen pätkä hiekkatietä, sitten oikeastaan ensimmäiseen kunnon metsään tähän asti kuljetulla Susitaipaleella (jos harjumaisemia ei lasketa). Vanhoja kuusia, sammaleista väkevän vihreää sammalmetsää. Kantoja, jotka näyttivät menninkäisten ja haltioiden pieniltä pesiltä sammalkattoineen. Tätä jatkui vajaa pari km, mutta muuten koko tämän päivän taival oli lähinnä yhtä suurta surumielistä metsien ja soiden raiskiota. Suomalainen metsäteollisuus näyttäytyi siis täällä vähintään yhtä jäätävänä kuin tiheämmin asutuissa Suomen osissa. Olin jotenkin kuvitellut, että täällä syrjässä olisi luonnontilaista metsää enemmän kuin vaikka pääkaupunkiseudulla, mutta ei ainakaan Ilomantsissa. Käytännössä kaikki metsä on talousmetsää. Ja ainakin tämän reitin alueen kaikki suot muutamia pieniä lämpäreitä lukuunottamatta rumasti ojitettu. Metsäkoneet olivat runnelleet paikoin todella rumannäköisesti maata. Oli niin tuoretta kuin vanhempaakin raiskausjälkeä. 
 
20170915_133617.jpg
Menninkäisten pesiä
 
Näiden surullisten näkymien välissä oli tälle päivää onneksi välillä ihan kauniitakin paikkoja, jäkäläisiä kallioita suolampareiden rannoilla. Kesäkeleillä varmasti mukavia paikkoja leiriytyä. Karhun tuore, huonosti sulanutta viljaa sisältävä jätösläjä löytyi taas keskeltä meidän polkua harjanteelta, ja lisäksi Kontiovaaran kohdalla oli keskellä hiekkatietä samanlainen iso kasa, jossa oli lisäksi sulamattomia puolukoita. Itse kontiota ei kuitenkaan näkynyt, vaikka miten tähyilin soiden yli. 
 
20170915_164342.jpg
Karhu on syönyt viljaa pellosta. Jätöksiä.
 
fullsizeoutput_1f84.jpg
 
Kontiovaaran laavu ei ollut kovinkaan viehättävä, sijaitsi kosteassa pusikossa vailla kunnollista vedenottopaikkaa vieressä. Laavu ajoi kuitenkin asiansa sikäli, että tarjosi sateensuojan, ja koska olimme märkiä ja oli taivallettu 1,5 tunnissa jo 5.6 km, niin pidin reilun tauon. Kaakao ja ruisleivät kyllä maistuivat ja lämmittivät mukavasti. 
 
Tämän päivän reitillä polut olivat niin märkiä, että olivat kuin ojia pienoiskoossa, ja kengät nyt sitten lopulta humahtivat läpimäriksi. Tähän saakka olivat siis hyvin pitäneet, mutta jatkuvaa lotrausta eivät kestäneet, kun vettä tuli sekä yltä että päältä ja välillä jalka upposi jorpakkoon. Paria kilometriä ennen määränpäätämme Särkkäjärven autiotupaa oli niin märkä ojitettu suo, että siinä oli vähällä käydä hullusti ja kaikki varusteet kastua. Ei ollut mitään paikkaa mistä ylittää, ei pitkospuita tai sillantapaista, syvä leveä vesioja. Onneksi pääsin kuitenkin yli, ja koirillehan nämä on helppoja. Mitä nyt Miska repun kanssa vähän plutasi, mutta haalarin ansiosta ei kastunut pahemmin. 
Keli oli synkeä, satoi, tuuli ja vihmoi ikävästi, loppureitti tuvalle kulki korkeaa heinää kasvavan hakkuuaukean läpi. 
 
Yhtäkkiä mäen päällä edessä näkyi punainen mökki, joka ei muistuttanut perinteistä autiotupaa lainkaan. Rannassa oli lisäksi korea ja iso tornillinen grillikatos ja pukukopit, sekä kaivo, jonka pumppu ei kylläkään toiminut eli vettä ei saanut. Mäen päällä sijaitseva mökki oli kuin olikin Särkkäjärven autiotupa. Tupa on Lehtovaaran kyläyhdistyksen ylläpitämä ja rakennuttama, se on siirretty Kuuksenvaarasta ja on korkeampi ja isompi kuin autiotuvat yleensä. Todella siistissä kunnossa oli.
Mökille päästessämme olin jälleen aika kylmissäni, takki, T-paidat, trikoot, sukat, kengät likomärät. Vaihdoin äkkiä kuivat vaatteet ja nyt tuli villapaidalle kyllä käyttöä. Sytytin tulet kaminaan, tuvan lämmittäminen vei tosin hiukan aikaa, ja tupa myös viileni nopeammin kuin pienemmät autiotuvat. 
Illan pimetessä tuuli koveni ja sade jatkui ikkunoita vasten piiskaten. Olin kyllä tyytyväinen, että saatiin nukkua sisällä eikä teltassa tämä yö.
 
fullsizeoutput_1fa7.jpg
 
IMG_3031.jpg
 
 
 
La 16.9.17
 
Särkkäjärvi - Naurisvaara - Lehtovaara - Pieni Kiieskangas - Kiieskangas (laavu) - Parissavaara - Kallioniemi - Linnalampi (laavu)  yht. 24 km
 
 
 
fullsizeoutput_1f96.jpg
 
Aamulla muut tarvikkeet olivat kuivuneet, paitsi kengät vielä vuoristaan märät. Aamu oli viileä, harmaa ja tihkusaiteinen. Starttasimme klo 11. Eilisten kastumiskokemusten, liukkaiden pitkospuiden ja upottavien rämeiden ja kaatosateen takia en uskaltanut ottaa nyt sitä riskiä, että kastuttaisiin taas yhtäpahasti, sillä seuraava yö olisi pakko viettää teltassa tai laavulla. Näin ollen en seurannut joka kohdassa Pogostan reittiviittoja, vaan kiersin matkan alku- ja keskitaipaleelta suokohdat kävellen peltoja ja pientiloja halkovia hiekkateitä pitkin. Tämä myös lyhensi päivämatkaa 27 km:stä 23:een, riittämiin siinäkin jo olisi. Eräältä pellolta lehahti lentoon viisi taivaanvuohta, ja ylitse lentävät hanhiaurat muistuttivat syksyn etenemisestä. 
Kävely Särkkäjärveltä Lehtovaaraan saakka, n. 8 km vei vajaa 2 h. Pidin yhden pienen tauon pienellä punaisella maitolaiturilla. Tässä vaiheessa aurinko näyttäytyi ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen sadepilvet eivät enää palanneet koko päivänä. Pienelle Kiieskankaalle vievä isommalta hiekkatieltä kääntyvä polku oli leppoisaa kuljettavaa. Nuorta mäntymetsää ja hiekkaisia kankaita pääasiassa. Metsästäjäporukka koirineen oli leiriytynyt Kiieskankaan laavulle, jossa olin suunnitellut pitäväni päivän toisen tauon, mutta koska laavu oli varattu, jatkoin vähän matkaa mäen päälle, jossa mättäällä istuen lämpimässä auringonpaisteessa kelpasi syödä eväitä. Siitä eteenpäin reitti Parissavaaraan saakka oli mukavaa vanhaa metsäpolkua, jota oli käytetty jo sata vuotta sitten lehmipolkuna. Reitti oli myös hyvässä kunnossa, ja esim. suo-osuuksille oli märkiin kohtiin ystävällisesti levitetty reilusti puunhaketta, niin että pääsi hyvin kuivin jaloin yli. Tämä osa Pogostan kierroksesta on ns. Kulkijan polkua. 
 
IMG_2947.jpg
 
IMG_3065%20%281%29.jpg
 
Vielä yksi tauko ehdittiin pitää aurinkoisella pientareella nautiskellen n. 3 km ennen Koitajoen ylittävää Kallioniemen siltaa. Kallioniemessä oli sotamuistomerkki sekä sotahistoriallisista tapahtumista kertova opastaulu. Koitajoki oli ollut talvisodassa ratkaisevassa asemassa vihollisen pysäyttämisessä. 
Kallioniemeen tultaessa oli taivallettu 20 km, ja se alkoi tuntu niskoissa ja säärikipuna. Ilta-auringossa jatkettiin nyt Koitajoen rantaa etelään päin kauniin vehreissä metsämaisemissa Linnalammen laavulle saakka. 
 
Koska tänään oli lauantai ja metsästyskausi on vähän aikaa sitten alkanut, niin välillä pyssyjen pauke oli kuin uutena vuotena tai talvisodassa konsanaan. Onneksi koirat ei ole paukkuarkoja, muuten olisi voinut olla vähän hankalaa. Äänitehosteiden ansiosta sotahistoriaan saattoi virittäytyä sitäkin paremmin, jos halusi. Sotahistoriasta vielä mainittakoon Parissavaaran lähistöllä sijainnut venäläisten valtava korsukylä, jonka tantereen halki reitti kulki. Siellä oli huoltokuljetusten pettäessä oli kuollut paljon venäläisiä sotilaita kylmään ja nälkään. Olivat asuneet korsuissa, havumajoissa ja erilaisissa onkaloissa. Jäljellä näistä oli enää vain kuoppia ja juoksuhautoja, mutta tunnelma paikalla oli jotenkin aavemainen. Hatuntien varressa on kuulemma myös tältä ajalta peräisin oleva venäläinen joukkohauta, johon on haudattuna sekä heidän sotilaitaan että hevosia. 
 
Iltatoimet kauniilla paikalla Linnalammen laavulla Koitajoen rannalla sujuivat mukavasti. Ilta hämärtyi ja viileni nopeasti. Tänään oli selvästi viileämpää kuin aiempina öinä. Miska sai käpertyä koirien makuupussiin, ja se näytti toimivan hyvin. Miskalla oli selvästi mukavan lämmintä pussissaan. Yöllä oli ehkä n. +5*C.
 
20170916_210229.jpg
Miska makuupussissaan.
 
fullsizeoutput_1f76%20%281%29.jpg
Sisu Siiseli yöpuvussaan. 
 
IMG_3041.jpg
Teltta koitajoen rannalla Linnalammen laavulla. 
 
Su 17.9.17
 
Linnalampi - Taitajan taival - Iso Suokko (nuotiopaikka) - Hiislampi (laavu) - Issonjärven P-paikka, yht. 13 km.
 
fullsizeoutput_1f7b.jpg
 
Yöllä majavat häiritsivät untamme läimäyttelemällä tasaisin väliajoin vettä hännällään. Lisäksi kuului niiden pitämää muuta ääntelyä. 
Aamu valkeni kosteana ja utuisena. Pari suurta hanhiauraa lensi Koitajoen yli etelässä päin. Puolenpäivän aikaan päästiin liikkeelle. Reitti oli varsin viehättävää tuoretta sekametsää harjun lakea lampien väleissä seuraten. Näkymätkin ihan mukavat.
Sieniä, eritoten karvarouskuja, oli hurjan paljon, kilometritolkulla pitkin poluvarsia. Oli pakko kerätä niitä, vaikkei ollut tarkoitus.
Vastaan tuli tällä pätkällä pari sienestäjää ja yksi lenkkeilijä. Harjun vierustoille pääsee kätevästi myös autolla pikkuteitä pitkin. Muita vaeltajia ei ollut näkynyt koko Pogostan vaellukseni aikana, eikä tänäänkään. 
Askel painoi erityisesti alkumatkasta niin, että jo 5 km jälkeen jouduin pitämään pidemmän tauon ja syömään kaikki eväskorput, juomaan loput kaakaot ja pari kupillista teetä. Sen jälkeen virkistyin ja jatkoin matkaa Hiislammen laavulle, jossa oli nuori pariskunta sieniretkeilemässä. Kertoivat, että Ilomantsissa on karhuja ollut aina todella paljon. Tänä vuonna karhunmetsästuskausi oli jo ohi, sillä Ilomantsissa myönnettiin 22 kaatolupaa, ja ne oli käytetty jo viikossa.
Tästä oli enää pari km autolle, jossa olimme viiden jälkeen. Antoisa reissu kaikenkaikkiaan :) 
 
fullsizeoutput_1fb6.jpg
 
 
IMG_3097%20%281%29%20kopio.jpg
Miska joutui sienijuhdaksi. Julmaa!

tiistai, 19. syyskuu 2017

Pogostan kierros 12.-17.9.2017, Osa 1

Rajakarjalaisia salomaita, talousmetsää, maaseutua ja sotahistoriallisia paikkoja

Kesäkuussa teimme Miskan ja Sisun kanssa vaelluksen Kolin Herajärven kierroksella, joka on n. 60 km pitkä. Lisäksi kävimme Kuusamon karhunkierroksen. Vaellusinto ei kuitenkaan ottanut talttuakseen, ja oli pakko päästä vielä tälle vuodelle tekemään yksi pidempi reissu. 

Pogostan kierros on 91 km pitkä rengasreitti, joka kiertää Ilomantsin pogostaa vanhoja patikointireittejä. Pogosta-sana tarkoittaa Ilomantsin kirkonkylän lisäksi myös pitäjää tai vanhaa veronkantoaluetta. Pogostan kierros muodostuu useasta reitistä. Susitaivalta pitkin kuljetaan osuus Möhköstä Särkkäjärven autiotuvalle. Kulkijan polku yhdistää Susitaipaleen ja Taitajan taipaleen Särkkäjärveltä Kallioniemeen. Taitajan taivalta pitkin päästään Petkeljärvelle saakka ja Rajan polkua pitkin jatketaan Petkeljärveltä Möhkön kylälle. Pogostan kierros kulkee komeilla harjuilla, hiljaisilla salomailla ja piipahtaa välillä kylämaisemissa. 

IMG_3057.jpg

Säätiedotteet lupasivat reissun ajaksi jatkuvaa vesisadetta, ja sen vuoksi vähän emmin lähtöä. Kokemuksesta tiesin, että sateessa vaeltaminen on astetta haastavampaa kuin vaikka kylmällä kelillä retkeily. Ehkä ilman koiria se vielä menisi, mutta teltassa nukkuminen likomärkien koirien kanssa voi olla hasardia, sillä vaarana on että mikäli ei pääse välilä kuivattelemaan, niin kaikki tavarat kastuvat makuupussia myöten, ja silloin ei välttämättä ole kauhean järkevää jatkaa koko vaellusta. Sateiden vuoksi siirsin lähtöä, mutta kun tiedotteet aina vain lupasivat lisää sateita, niin päätin ottaa vetiset kelit uutena haasteena ja oppia selviämään märissä oloissa. Pogostan reitti oli sikäli turvallinen paikka tällaiseen testaukseen, kun ei olla missään tietymättömillä erämailla vaan suht lähellä kyliä ja taloja kuitenkin, ja puhelimellakin oli kuuluvuutta suurimmaksi osaksi reittiä. Lopulta meillä olikin erinomainen tuuri sikäli, että pääsimme kahtena yönä autiotupaan kuivattelemaan, ja yhtenä iltana sopivasti olimme Möhkön kylällä väsyneinä ja likomärkinä, ja saimme sieltä katon pään päälle. Kahtena viimeisenä päivänä taas ei satanut juuri ollenkaan, ja selvisimme telttayötä viettämään kuivin turkein ja vaattein. 

Ti 12.9.17
Issojärvi - Tetrijärvi, 2 km
 
20170917_152657.jpg
Lähdimme ajelemaan puolilta päivin kohti Ilomantsia ja perillä olimme puoli seitsemän maissa. Jätin auton Möhköntien varteen Issojärven P-paikalle. Oli jo melko hämärää, taivaalla oli synkkiä pilviä, mutta varsin lämmintä n. +15*C. Reitti oli hyvin merkattu oranssein täplin puissa. Tämä osa Pogostan kierroksesta on ns. Taitajan taivalta, ja etelään päin kulkiessa tullaan Petkeljärven kansallispuistoon. 
Pimeys laskeutui melko nopeasti, eikä ehditty ihan Tetrijärven laavulle, kun oli laitettava teltta pystyyn lammen rantaan. Pari kilometriä oli ehditty kävellä. Kuu pilkisti hieman pilvien lomasta tuoden ainoan valonpilkahduksen synkkään syysyöhön. Tuuli vain humisi puissa ja jossain kaukana haukkuivat pihojen koirat järven toisella puolella. Vielä ei satanut, mutta sadetta oli luvattu koko loppuviikoksi runsain mitoin. Teltassa oli lämmin nukkua, yölläkin n. +10*C. Koirat pärjäsivät ilman takkeja, eikä uutta koiramakuupussiakaan päästy kokeilemaan. Makuupussin lisäksi koirilla on uutena aiempaa Hurtan reppua hiukan isompi ja järeämpitekoinen Ruffwearin reppu. Painoa siinä oli n. 2 kg, ja koirat kantoivat sitä vuorotellen, jolloin aina jompi kumpi sai levätä kantamisesta ja juosta ilman taakkaa. 
Koirille tulikin tällä kertaa aiempaa enemmän tavaraa mukaan, koska halusin kokeilla eri vaihtoehtoja. Aiemmin Sisulla on ollut yöllä Back on Trackin toppatakki, ja se on joskus kylmimpinä öinä palellut siinä. Miskalla on ollut omatekoinen tai Hurtan fleecehaalari, joka tuntuu olevan tehokkaampi lämmitin nukkuessa verrattuna takkeihin. Tällä kertaa oli myös Sisulle mukana takin sijasta haalari (Hurtta slush combat). Lisäksi Miskalle sadetakin sijaan sadehaalari. Ongelmana siis Miskan kanssa on ollut, että se kastuu sateessa aika nopeasti pohjavillaa myöten, ja sen jälkeen aina kun liikkuminen lakkaa, palelee herkästi. Ja etenkin toki yöllä palelisi märkänä tai kosteana. Päätin siis ottaa järeämmät aseet käyttöön tällä kertaa. Yleensä ei Miskalla missään oloissa haalaria ole tarvinnut, kun muualla kuin vaelluksilla on aina tiedossa pääsy sisälle kuivattelemaan nopeasti. vaelluksella näin ei useinmiten ole. Epäilyksistäni huolimatta tämä haalari toimi itseasiassa koko reissun ajan yli odotusten. Kävellessä koiralla ei ollut kuuma (ei läähättänyt tms), pystyi liikkumaan hyvin ja pysyi kuivana jopa silloin, kun putosi kainaloitaan myöteen suonsilmäkkeeseen ! Illalla kun riisuin koko päivän kaatosateessa ja märässä metsässä kahlatessa päällä olleen haalarin, niin alta paljastui melkein täysin kuiva turkki. Jos siis kovilla sateilla lähtisin uudestaan vaeltamaan, niin tämän haalarin voisin jatkossakin ottaa mukaan sadetakin sijaan. 
 
Itsellekin oli vähän uutta varustusta sikäli, että aiemmin on ollut fleecetakki lämmikkeenä, nyt otin sen sijaan kokovillaisen neuleen kokeeksi. Ihanan lämminhän se oli, mutta vie rinkassa tavattomasti tilaa, ja toisaalta kastuessaan painaisi paljon. Kevytuntuvatakki on kevyempi, ainakin yhtä lämmin, ja sen saa ahdettua pienempään tilaan eli mielestäni käytännöllisempi. Sateen varalle oli hankkinut keltaisen lierillisen sadehatun. Kaatosateessa se kieltämättä oli mukava kapistus, mutta toisaalta sitten kun ei kaatamalla satanut, niin sitä ei tullut pidettyä ja on kuitenkin hatuksi melko tilaavievä ja raskas rinkantäyte. 
 
Ke 13.9.2017 
 
Tetrijärvi (laavu) - Keltasilmä (laavu) - Petraneimi - Petkeljärvenharju - Oinassalmi - Poikolanmäki - Härkövaara - Möhkö - Möhkön Rajakartano (24 km)
 
20170913_115249.jpg
 
20170913_102223.jpg
 
Yöllä oli välillä aivan tyyntä ja hiljaista, joskus aamuyöstä jokin outo otus huuteli kaihoisasti herättäen meidän lisäksi kaikki lähiseudun koirat muutaman km säteellä haukkukuorosta päätellen. Kylmä ei tullut, päin vastoin, makuupussissa ei tarvinnut nukkua, vaan pelkkä "makuupussilakana" riitti. Koirat niin ikään nukkuivat tyytyväisinä ilman takkeja makuualustallaan. 
Aamulla herättiin hiljaiseen sateenropinaan ja joutsenlauluun. Päätin laittaa kamppeet kasaan ja siirtyä sateensuojaan Tetrijärven laavulle aamiaistamaan, sinne oli alle kilometrin matka. Laavulla keittelin puurot ja kahvit trangialla. Puuron sekaan löytyi kourallinen mustikoita ja puolukoita. Ehdittiin nautiskella ja valokuvailla tunnin verran, kun paikalle saapui luokkaretken valvojaksi esittäytynyt miekkonen. Kohta olisi kuulemma tulossa bussilastillinen natiaisia nuotiolle makkaraa paistamaan sateessa. Pakkasin kamppeet kiireenvilkkaa kasaan ja ehdimme pois  alta. Jatkoimme matkaa halki hienojen harjumaisemien, harjun molemmin puolin oli järveä ja lampea. Seuraava tauko pidettiin Keltasilmän laavulla, kaakaot naamaan ja siitä jatkettiin sateenropinan säestäessä mäntykankaiden peittämään Petraniemeen ja siitä pohjoiseen reittimerkintöjä seuraten. Satoi välillä kaatamalla, välillä vähän vähemmän, mutta koko ajan satoi ja satoi, kuten oli tehnyt aamsuta lähtien. Olimme siis tässä vaiheessa koko poppoo kiitettävän märkiä. Yritin pitää taukoakin jossain Petkeljärven harjun tietämillä, mutta en saanut kyhättyä kunnollista sateensuojaa pressusta ja tuli taas jo kylmä märissä vaatteissa, ja oli vain pakko jatkaa matkaa. Rannat olivat paikoin hienonja hiekkarantoja ja kesäkeleillä varmasti houkuttelevia leiripaikkoja. Oinassalmen ja Poikolanharjun välillä jouduttiin kulemaan osittain Möhköön vievän maantie 5004:n laitaa. Jonkun verran oli liikennettäkin. Välillä poikettiin hiekkateille ja lopulta Härkövaaralle, jonka huipulla oli peltolämpäreitä. Hiekkatiellä vähän matkaa peltojen jälkeen oli maassa halkaisijaltaan n. 30 cm kokoinen iso kakkakasa puoliksi sulanutta viljaa. Tuli heti mieleen karhun jätökset (jota ne ilmeisesti olivatkin kun myöhemmin asiaa tiedustelin). Siitä taas muutama sata metriä, niin hiekkaisella tienpenkalla oli jonkun erittäin pitkäkyntisen ja isotassuisen otuksen kaivama kuoppa, nähtävästi muurahaisten toivossa; kynnenjäljet erottuivat erittäin selvästi. Karhu tai mäyrä asialla ? Varsinaisia tassunjälkiä ei ympärillä näkynyt, mutta hurjat olivat kynnenjäljet. 
 
fullsizeoutput_1fa2%20%281%29.jpg
 
Tässä vaiheessa oli matkaa taitettu n. 20 km tälle päivää ja useita tunteja vietetty kaatosateessa. Huomasin alkavani palella, ja kädet olivat sen verran kohmeessa, että pähkinöiden syöminen oli hankalaa ja samoin rinkan lukkojen availu. Olin tähän saakka kävellyt päälläni lyhythihainen ja pitkähihainen urheilutrikoopaita, koska en halunnut kastella (jonkun verran vettä pitävää) coretex-takkia sateella ja hikoilulla. Ajatus kun oli, että yövyttäisiin vielä tänään teltassa... Liikkuessa tässä n. +10*C lämpötilassa nämä tuntuivatkin riittävän ennen kuin nyt, kun energiatasoni alkoivat olla matalalla. Jotain pientä olin syönyt mitä siinä nyt pystyi liikkuessa (leipää, pähkinöitä, rusinoita), mutta edellisestä tauosta oli jo 3 tuntia aikaa. Yritin siis nyt tankata kävellessä lisää energiaa ja samalla mietin, mitä pitäisi tehdä, kun minun lisäkseni myös koirat alkoivat olla aika väsyneen oloisia. Lisäksi pysähtyessä iski vilu meihin muihin paitsi Miskaan, jolla siis oli yllättävän hyvin juuri näihin olosuhteisiin sopiva kurahaalari. Päädyin siihen, että meidän on nyt päästävä lämmittelemään johonkin. 
Päätin yrittää löytää Möhköstä sateensuojan ja selvittää mahdollisuutta majoittua sisätiloissa. Möhkö on pieni kylä, joka on aikoinaan syntynyt 1800-luvulla rautaruukkiteollisuuden ympärille. Kukoistusaika päättyi jo 1900-luvun alussa, kun ruukkitoiminta lakkasi. Suurimmillaan (1800-luvun lopulla) täällä oli asunut 6000 henkeä, mutta tämänhetkinen asukasluku on 120. Edesmennyt isoäitini on ollut täällä sota-aikaan koulussa opettajana, Möhkön koulussa joka on edelleen pystyssä. Kesäaikaan Möhkön vanha ruukki on yleisölle auki nähtävyytenä, samoin Manta-laiva, vanha proomu, joka toimii nykyään Savottakahvilana. Näin syyskuussa ei enää juuri mikään paikka ole auki. 
 
Möhkön Mantan pihassa oli kota, jossa katto vuoti, mutta se oli parempi kuin ei mitään. Menin sisälle, ja tässä vaiheessa myös housut olivat läpimärät (vanhat mustat vuorilliset goretex-housut, joiden vedenpitävyys on mitä on, näitä en ole ennen pitänyt vaelluksilla, nyt otin kokeeksi). Vilutti ja teki mieli vain jököttää paikoillaan, toimintakykyni oli siis laskussa. Siedän siis perinteisesti aika huonosti kylmää ja märkää, tämän olen myös aiemmin todennut moneen otteeseen, ja sen takia koitan aina varautua etukäteen olosuhteisiin mahdollisimman hyvin. No, nyt kaikki oli siis vain kylmää ja märkää, oli vaikea tehdä mitään ja toimia, katosta tippui niskaan vettä ja Sisukin koitti kylmissään etsiä makuupaikkaa ja kiertyä kerälle jalkoihini. 
Otin siis kännykän käteen ja etsin sitä kautta majoituspaikkaa Möhköstä. Löytyi Rajakartano- niminen paikka, noin kilometrin päässä Mantalta. Oli myös puhelinnumero ja paikan emännän nimi heti ensimmäisenä sivulla näkyvissä, niin pirautin sinne ja kerroin tilanteeni. Etukäteen arvelin, ettei paikka edes välttämättä ole auki hiljaiseen vuodenaikaan, ja liekkö Kartano-nimiseen paikkaan ottavat märkiä ja kuraisia koiria. Vastaanotto oli kuitenkin ystävällinen ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Koirat myös. Kävelimme sinne kohisevan Koitajoen vartta hautausmaan ja hoivakoti Mesikämmenen ohi.
Rajakartanossa oli emäntä vastassa, ja saatiin mukava "yksiö". Huone maksoi 70 € ja koiramaksu 10 €. Kohtuuhinta tästä kaikesta ihanuudesta: mahdollisuus kuivata vaatteet ja tavarat, vedenkeitin, mikrouuni, jääkaappi ja lämmin suihku ! Oi sitä ihanuutta. Tosin Sisua kiinnosti eniten vessan vesihana, olisi luullut että on saanut jo vedestä tarpeekseen tältä päivää, mutta ei. Vesihulluus on ihmeellinen juttu. 
 
IMG_2930.jpg
 
20170913_183757.jpg
Tyytyväistä porukkaa Möhkön Rajakartanossa
 
 
To 14.9.17
 
Möhkön Rajakartano - Pienivaara - Suurenkivenvaara - Öykkösenvaara - Sysmänsärkkä - Pohjoinen Pitkäjärvi (autiotupa) , yht. 13 km
 
20170914_113406.jpg
 
IMG_2935%20%281%29.jpg
Koitajoen rannalla Möhkössä
 
Heräsin aamun valjetessa klo 7 ja päästin käytin koirat pissalla. Rajakartanon toisessa rakennuksessa majoittui myöhemmin illalla saapunut miesporukka, ilmeisesti olivat kalalle tai metsälle menossa. Aamu oli harmaa, muttei vielä satanut. Päätin jatkaa vielä unia, kun kerran oli mahdollisuus olla kuivassa vielä hetken aikaa.
Lähdimme klo 11 patikoimaan tyytyväisinä ja levänneinä. Varusteet oli saatu hyvin kuivatettua. Kengät (nahkaiset Meindl Tunturisusi vaelluskengät) olivat kestäneet eilisen koettelmukset hyvin, eivätkä päästäneet vettä läpi. Kengät ovat n. 5 v vanhat ja käytetty aika paljon, edelleen siis hyvin toimivat. Housujen suhteen päätin tänään kokeilla toisenlaista taktiikkaa: urheilutrikoita. Valinta osoittautui sadekelillä aivan oivalliseksi, ja seuraavinakin päivinä kuljin samaten trikoissa. Ne kun kuivuvat todella nopeasti, ja kastuessaan eivät ime litrakaupalla vettä, eivätkä ihoa vasten tunnu epämiellyttäviltä märkinä, toisin kuin eiliset housuni. Muutin myös ylävartalon varustusta lisäämällä t-paitojen päälle core-takin. Ei tullut liian kuuma siinä kävellessä, hengitti hyvin. Miskalta jätin tänään haalarin pois, kun ei ollut luvattu kovaa sadetta. Hyvä ratkaisu tämäkin, sillä tihkusateessa Miska ei kastunut kuin päältä kuten Sisukin. Oli lämmin päivä, n. +14*C eli sekin auttoi kestämään märkyyttä. 
 
Tämä osa reitistä on Susitaivalta. Susitaival on 95 km pituinen reitti, joka kulkee Möhköstä Patvinsuolle. Tämän olisin mielellään mennyt kokonaan, mutta ongelmana on, että se ei ole rengasreitti, eli pitäisi saada kyyti loppupäästä takaisin autolle alkupäähän, mikäli sen menisi. Tästä syystä olin päätynyt Pogostan kierrokseen, joka on yhdistelmä useasta reitistä: Susitaival - Rajanpolku - Kulkijan polku - Taitajan taival.  Näiden reittien väleissä on pätkiä, jossa joutuu menemään esim. teiden varsia, ei siis mikään erämaareitti. Välillä ehtii kuitenkin päästä vähän erämaatunnelmaankin, jos ei ole turhantarkka. Susitaipaleen haluan kyllä vielä joskus mennä kokonaan.
 

Ihan reitin alku oli pientä hiekkatietä, ja ohitettiin talon piha, jonka kohdalla oli autoilijoille varoitus: Varokaa kanoja ! Kanoja ei näkynyt, mutta polku kääntyi pusikkoon ja nousi vähitellen metsäautotielle ja Pienivaaralle. Kypsiä ja osittain myös raakoja puolukoita oli todella paljon pitkin matkaa. Vadelmat olivat pääasiassa jo ylikypsiä, mutta syötäviäkin löytyi kiitettävästi pientareiden puskista. Reitti kulki vuoroin metsäpolkuja, soita ja pitkospuita, vuoroin pieniä hiekkateitä aina Öykkösenvaaran sotahistoriallisille paikoille asti. Pitkospuut märällä olivat lähes hengenvaarallisen liukkaita kaikki, joten piti varoa joka askelta ja edetä hitaasti suokohdat. Öykkösenvaaralle on tehty opasviitoitettu jatkosodan tapahtumiin liittyvä kiertoreitti. Kävimme tutkimassa juoksuhautoja ja kurkistimme yhteen korsuun, mutta koko reittiä emme käyneet katsomassa. Pian Öykkösenvaaran ohitettuamme alkoi sataa, mutta ei kovaa. 

 
20170914_142046.jpg
pojat Öykkösenvaaran huipulla
 
Reitti jatkui pitkin harjua, jonka molemmin puolin oli järvet nimeltä Sysmä ja Eteläinen Pitkäjärvi. Paikoin maisemat lähestulkoon vetivät vertoja Pielisen maisemille Kolin seudulla, harju oli siis varsin korkealla. Erityisen kaunis oli Sysmänsärkän seutu. Aurinkokin pilkisti pilvien lomasta hetken aikaa, ja jäimme nautiskelemaan sen lämmöstä mättäillä istuskellen ja eväitä syöden. 2013 oli myrsky kaatanut Sysmänsärkällä paljon puita, ja tuhot olivat edelleen nähtävissä. Matkanvarrella oli aivan mahdottoman paljon kanttarelleja ja herkkutatteja, kuten myös kaikenlaisia muita sieniä. Oli pakko pysähtyä välillä kanttarelleja poimimaan, mutta suurin osa oli vain jätettävä, vaikka maa oli keltaisenaan, kun en olisi pystynyt niin paljoa syömään millään. Myös mustikoita oli paljon, ja olivat vielä hyvinkin syöntikelpoisia. Suolla näkyi karpaloita, vielä raakoja. 
 
IMG_2940.jpg
 
 
20170914_152432.jpg
Sysmänsärkällä paistoi aurinkokin
Lopulta harjulta laskeuduttiin Myllylammen rantamille ja ylitettiin puinen, hyvin liukas pieni silta. Sen jälkeen vajaa kilometri, ja oltiin Pohjoisen Pitkäjärven autiotuvalla. Alunperin oli ollut suunnitelmani, että jatkettaisiin vielä Kontiovaaran laavulle, mutta koska harvemmin on päästy yöpymään autiotuvissa, kun niissä on yleensä ollut porukkaa, niin päätin jäädä tähän yöksi. Kävelymatkaa kertyi tälle päivää vain 12 km, mutta se tuntui eilisen pidemmän matkan jälkeen kyllä juuri sopivalta. Asetuimme siis taloksi. Tupaan olisi lavereille mahtunut tiiviisti aseteltuna ainakin 12 henkeä, kuten normaaliin autiotupaan yleensäkin. Kamina oli toimiva. Pientä haastetta oli halkojen kanssa: Halkokatoksessa oli tarjolla metrisiä puoliksi halkaistuja koivupöllejä, joten ensin piti sahata ja sitten pilkkoa. Puuaines osoittautui niin kovaksi, että vaivoin sain yhden pöllin pätkän paloiteltua. No, ei voi mitään, parhaani yritin. 
Valmistin kaminan liedellä paistinpannulla keräämäni kanttarellit ja tatit sipulin ja voin kera. Iltapalaksi keräsin vielä muutaman desin mustikoita.
 
IMG_2989.jpg
Pohjoisen Pitkäjärven tuvalla
IMG_3004.jpg
 
Mökin vieraskirjan perusteella kävijöitä oli käynyt harvakseltaan. Minua edelliset 8.9. saksalainen pariskunta, ja tätä ennen 5.9. joku mies oli käynyt rakentamassa uuden sahapukin ja yöpynyt samalla tässä. Pohjoisen Pitkäjärven autiotupa on Ilomantsin kunnan ylläpitämä. Tupa oli ihan siistissä kunnossa.

maanantai, 31. elokuu 2015

Kilpisjärvi-Halti vaellus koiran kanssa, Osa 2.

IMG_6347p3.jpg

Pitsusjärvi aamulla.

La 15.8.  Sigtagurajohka/Kahperusjohka - Pitsusjärvi (18,6 km)
 
Heräsin klo 5:00, kun vilutti. Kokeilin tällä kertaa nukkua ilman kerrastoa ja muita lämmikkeitä makuupussissa, mutta näin oli liian kylmä. Join hiukan teetä ja söin pari näkkileipää, katsoin ulos, oli synkän pilvistä mutta jo valoisaa. Jatkoin unia, ja heräsin seuraavan kerran klo 10, jolloin aurinko paistoi taivaan täydeltä.
Lähdimme jälleen liikkeelle puolilta päivin. Tunturin laakeuksilla vastaan tuli pian 6 kpl juoksulenkkeilijöitä, joilla oli pelkät pienet juomareput mukana. Tervehdyksiä vaihdettiin mutta muuten ei jääty juttusille. Maisemat olivat jälleen hienot (Gahperusvarrin alue). Tunturilta laskeuduttiin alas kurun laitaa, ja edessä pohjoisessa välkehtivät Meekonjärvi ja Skadjajärvi. Idässä kohosi pylväsmäinen Saivaara. Alhaalla järven rannassa näkyivät myös Meekonjärven autiotuvan rakennukset ja edessä kuohui Bierfejoki, joka  ylitettiin siltaa pitkin. Reitin tässä kohdassa seurasi järven rannoilla vaikeakulkuista kivikkoa, ja etenimme hitaasti. Pitkästä aikaa tänään näkyi maisemassa myös tunturikoivuja, kun puita ei ollut näkynyt tähän saakka muualla kuin aivan reitin alussa Kilpisjärvellä. Levähdimme Meekonjärven pohjoisrannalla puoli tuntia, join kahvit, ja katselimme haukkapesueen lentoharjoituksia järven länsirannan jyrkänteillä. Kiikareita ei ollut tarkempaa lajinmääritystä varten, mutta voimakkaan ääntelyn perusteella jälkikäteen olin tunnistavinani lajin tunturihaukaksi, mikä olisikin hieno havainto, sillä laji esiintyy uhanalaisena vain Suomen pohjoisimmassa tunturilapissa ja pesii nimenomaan jyrkänteiden laidalla. Toinen alueella esiintyvä mutta edellistä pienempi laji on muuttohaukka, joka sekin on uhanalainen.
 
IMG_6372p.jpg 
 
IMG_6360.jpg
Pitsusköngäs
 
Sitten jatkettiin matkaa. Tähän mennessä juoksulenkkeilijöiden lisäksi ei ollut tullut vastaan kuin 1-2 kulkijaa tälle päivää. Edelleen aika paljon kivikkoa, kun reitti jatkuessaan myötäili Vuomakasjoen vartta.
Miskalla oli jo aamulla ollut tassuvaivaa, joten olin suojannut tassut sideharsolla ja kumisilla Paws tossuilla. Myös viime vuoden vaelluksella parina päivänä oli ollut samanlaista ärsytystä anturoiden väleissä, joten olin osannut varautua. Lähinnä siis pientä punoitusta ja aristusta, ei mitään varsinaisia haavoja tai nirhaumia, mutta pienetkin vammat anturoiden väleissä saavat kyllä koiran nuolemaan tassuja ja ontumaan vaikeakulkuisessa maastossa. Nyt jälkikäteen voi todeta, että tavallisessa tunturikävelyssä Miskan tassut eivät ilmeisesti juurikaan ärry, vaikka olisi kivikkoja ja karkeaa soraakin tunturissa, mutta rasitus taisi tulla nimenomaan siinä kohtaa, kun Miska juoksi tunnin verran täyttä vauhtia tunturissa porojen perässä. Tassuvaivaa oli siis vain nyt lauantaina ja seuraavana iltapäivänä, sunnuntaina, ei tossuja enää tarvittu kun yön yli olin pitänyt ne voideltuna, kuivana ja puhtaana kääreissä, ettei koira päässyt nuolemaan tassun pohjia.
Kumiset ilmapallon näköiset Paws-tossut ovat sikäli tosi hyviä, että ne eivät irtoa kuten käy helposti kaikkien muiden tossuviritysten kanssa. Kumitossujen haittana oli se, että kivikossa koira välillä liukasteli, kun joutui paljon hyppelemään kiveltä toiselle.
Toinen, mikä pysyy hyvin, on itsekiinnittyvä joustava liimaside (cobain tms) + urheiluteippi vahvikkeena, mutta sen käyttö tulee aika kalliiksi, kun joutuu laittamaan uudet melkein joka päivä.
IMG_6081.jpg
 
Hieman ennen Vuomakasjärveä oli upea koski, ja joen vastarannalla aivan tasaista, vihreää nurmea, johon olisi ollut hyvä laittaa vaikka leiri pystyyn. Polku myötäili tässä kohtaa jyrkkää kalliorinnettä, jota pitkin valui pieniä puroja noroina. Joki ylitettiin puista siltaa pitkin. Ennen siltaa pidimme tauon, makoilimme mättäillä ja katselimme kirkasta sinitaivasta. Sillan ylitettyämme ilmestyi moottori päristen kuin tyhjästä suoraan yläpuolellemme helikopteri, joka laskeutui joen tasaiselle puolelle ilmeisesti noutamaan muutamaa siellä kävellyttä retkeilijää.
 
Vuomakasjärven länsirannalla oli Rajavartioston mökkejä. Siitä Kalottireitti jatkui Pihtsusjoen jylhiä rantoja pitkin kohti pohjoista. Ohitimme komean vesiputouksen, Pitsuskönkään, jonka varrella piti taukoa pari retkeilijää. Sitten seurasi loputtomalta kivikolta tuntunut usean kilometrin pituinen Pitsusjärven ranta. Ohitimme parit porokämpät, joilla näytti hiljaiselta.
 
Pitsusjärven tuvalla olen ollut joskus muinoin (v. 1999 ?) Oulun yliopiston partiolippukunnan talvisella hiihtovaelluksella kaamosaikaan. Se reissu on edelleen yksi huikempia kokemuksia elämässäni ikinä. Käsivarren alueen laakeat, puuttomat maisemat tekivät suuren vaikutuksen. Erityisesti talvella näyttää siltä, kuin ei oltaisi maapallolla ollenkaan, mutta kyllä nämä maisemat kesälläkin ovat kuin toiselta vieraalta planeetalta. Näkyvyyttä on kymmenien kilometrien päähän, maisemassa on jotain äärettömän rauhoittavaa. Talvella kaamosaikaan kun aurinko vain häämöttää horisontin alapuolella, tuntureiden yllä taivaat saavat mitä mielikuvituksellisempia värejä. Jokaisena kellonlyömänä ja jokaisena päivänä on aivan omanlaisensa värisävyt, vaihdellen tummansinisestä turkoosiin, vaaleanvihreään, violettiin, purppuranpunaiseen, hennon pastellisiin sävyihin, oranssiin ja vaaleanpunaiseen. Välillä näkyi kerralla taivaankannen yllä koko sateenkaaren värikirjo. Näin siis talvella, kaamosaikaan. Sitä on vaikea selittää, ellei itse pääse näkemään täällä tiettömien taipaileiden keskellä talvisessa yössä. Edellisellä kerralla Pitsusjärvellä ollessani olin ollut kuumeessa, siis tuolla talvivaelluksella. Muut lähtivät täältä käsin huiputtamaan Haltia päiväretkelle, mutta minä jouduin jäämään tupaan lepäämään. Varaustuvan puolella asusteli poromies, jonka mukaan pääsin nostamaan verkkoja moottorikelkalla Pitsusjärven jäälle. Saimme sinä iltana koko vaellusporukalle kalaa ilta-ateriaksi.
 
Mökki näytti samanlaiselta kuin 15 vuoden takaisissa muistikuvissani. Väkeä siellä oli kuten muillakin reitin autiotuvilla. Järvellä tuuli, ja aallokko kohisi kivisiä rantoja vasten. Jatkoin tuvalta vielä noin kilometrin verran pohjoista kohti, ja pystytin teltan melko ylös rinteeseen, koska rannassa oli tällä kohdin liian kosteaa. Leiriytyessä kello näytti 20:15. Pikkupesut onnistuivat hetteikkölammessa.
IMG_6242p.jpg    IMG_6249p.jpg  IMG_6250p.jpg
 
Su 16.8.   Pitsusjärvi - Halti - Pitsusjärvi   (18,0 km)
 
Yö meni rauhaisasti, välillä sopulit tai myyrät rapistelivat nurkissa. Kuikka huuteli järvellä ja aallot kohisivat rantaan vielä illalla, mutta aamulla oli peilityyntä. Taivas oli aivan pilvetön. Hieno sää lähteä huiputtamaan Haltia. Tarkoitus oli siis jättää tellta sijoilleen ja kävellä edes takaisin Haltille, jonne oli suuntaansa n. 11 km matka. Heti alkumatkasta ohitimme kauniin kirkasvetisen putouksen, jonka alapuolella vesi oli vaalean turkoosin väristä. Reitti Haltille ei ollut onneksi aivan niin kivikkoista koko matkaa, kuten olin pelännyt. Suorastaan helpohkoa maastoa ainakin tunturin juurelle saakka 6.2 km Pitsusjärveltä. Haltin juurella Haldijärven rannalla on autio- ja varaustuvat. Kyltti kertoi tässä kohden, että matkaa huipulle olisi vielä 4.5 km. Koko matka huipulle oli kivikkoa, mutta onneksi kivet eivät olleet kovin teräviä, eli koiran tassuille ihan mukavaa maastoa. Miskalla oli vielä alkumatkasta tossut jalassa, mutta otin ne tarpeettomina pois, ja sitä paitsi ilman tossuja kivillä hyppely oli paljon helpompaa.
 
Huipulta oli hienot näkymät, eikä tuulahdellut kuin leudosti. Yksinäinen korppi lenteli laakeuksien yllä. Siellä vierähti pari tuntia maisemia ihaillen, valokuvaten ja kahvitellen, eväitä syöden. Onnellisia hetkiä :) Haltin alue on ollut saamelaisille pyhää seutua, jolla on asunut useita seitoja. Tähän ovat syynä alueen luonnonolosuhteet sekä keskeinen sijainti tunturisaamelaisille. Aikoinaan Käsivarren lappalaiset kokoontuivat poroineen Halti-tunturin lähimaille kesällä räkkää pakoon. Nytkään hyönteisistä ei ollut merkkiäkään, vaikka alempana jokilaaksoissa niitä alkoi säiden lämmitessä olla melkoiset määrät. Haltin korkein kohta Suomen puolella on 1324 m, mutta sen huippu sijaitsee itseasiassa Norjan puolella ja on 1328 m korkeudessa. Valtakunnan raja kulkee siis tunturin laen halki.
IMG_6317.jpg
 
IMG_6290.jpg
Huipulla.
 
Kännykkäkin toimi, mikä tarjosi harvinaisen tilaisuuden lähettää kotiin viestiä, että olimme kunnossa ja matka oli sujunut hyvin. Matkapuhelinverkkoa kun ei reitin varrella ollut kuin aivan parissa paikassa ensimmäisten kilometrien jälkeen. Yleensä silloin kun Norjan puolelle oli hyvä näkyvyys joltakin tunturin rinteeltä, matkapuhelinverkkoa oli, mutta mikäli lännessä eli Norjan puolella oli jokin tunturi esteenä, niin verkko katosi. Suomen verkkoa oli ainoastaan Saarijärveltä etelään päin, ja siitä pohjoiseen - mikäli mitään verkkoa puhelimeen tarjoutui - oli se norjalainen verkko.
 
Klo 15 jälkeen lähdimme laskeutumaan alas tunturilta, mikä sujui luonnollisestikin paljon nopeammin kuin nousu. Matkalla Miska intoutui leikkimään lumessa, lunta kun oli rinteillä siellä täällä muutaman kymmenen metrin läpimittaisina lämpäreinä. Ilta-auringossa kaikki näytti matkan varrella entistäkin hienommalta, ja piti pysähdellä jatkuvasti valokuvaamaan. Ketään ei ollut näkynyt tuntikausiin, viimeksi tuli muutama vastaantulija tunturille nousuvaiheessa. Teltta näkyi jo kaukaa Pitsusjärven rantarinteessä. Saavuimme sinne puoli kuuden aikoihin.
 
Teltassa olikin sitten kuuma kuin saunassa. Kelit olivat viimeisen vuorokauden aikana lämmenneet helteeksi asti, ja vähitellen alkoi myös hyttysten ja mäkäräisten sekä polttiaisten määrä uhkaavasti lisääntyä...
Avasin teltan hyttysverkolliset ikkunat, ja annoin ilman virrata teltan läpi. Molemmin puolin siinä makoillessa näkyi lumihuippuisia tuntureita ja jänkää, sinistä taivasta ja kimmeltäviä vesiä. Kyllä kelpasi nautiskella. Lepäilin lämpimässä ilta-auringossa, joka tosiaan oli vielä melko korkealla lännessä. Odottelin veden kiehumista ja iltaruoan valmistumista, ja siemailin inkivääriteetä.
IMG_6256p.jpg
Haltilla oli myös lunta.
IMG_6293.jpg
IMG_6245.jpg
 
Ma  17.8.    Pitsusjärvi - Gahperusvárri    (14,5 km)
 
Aamulla oli heti kuuma teltassa, ja ryhdyin aamutoimiin kaikessa rauhassa. Pitsusjärvi oli ällistyttävästi peilityyni, tunturit heijastuivat sen pinnasta hienopiirteisinä. Pilven hattaraakaan ei näkynyt. Lähdimme taivaltamaan etelää kohti, eli paluumatka oli alkanut. Haltille mennessä ei oikein voi tehdä kesäaikaan ympyräreittiä, vaan on ainakin osalla matkaa mentävä samaa reittiä edes takaisin. Talvella reittivaihtoehtoja voi olla enemmän.
IMG_6105.jpg
 
Ennen porokämppiä Pitsusjärven rannassa totesin niin sopivan virran, että oli pakko pysähtyä pesemään hiukset. Se onnistuikin vallan mainiosti, ja bonuksena viilensi mukavasti. Jatkoimme Pitsuskönkään putoukselle pitämään taukoa, sateenkaarikin näyttäytyi virran yllä. Siitä matka jatkui kuumuudessa vähitellen kohti Vuomakasjärveä ja sitten Meekonjärvelle. Vaatetuksessa olin joutunut vaihtamaan kevyempään, kun sateen- ja tuulenpitävillä housuilla ei enää voinut kulkea hiostavuuden vuoksi. Helteitä en osannut odottaa, joten varsinaisesti mitään sortseja ei mukana ollut. Niinpä oli tyytyminen mustiin kerraston housuihin, jotka saivat käydä tällä erää trikoista, kiskoin vain lahkeita hiukan ylös päin.. Tuskimpa kukaan vastaantulija huomasi, että käytännössä kävelin siellä alushoususillani. Lierihatulle oli myös käyttöä, kun aurinko porotti. Aurinkorasvan virkaa sai toimittaa SPF 30 -kertoimella varustettu huulirasva, jota onneksi oli mukana kaksi puikkoa.
 
Mäkäräisiä, hyttysiä ym räkkää alkoi nyt olla runsaasti, kun alkumatkasta niitä ei ollut ollut käytännössä laisinkaan. Voin kertoa, että tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän, miksi porot pakenevat korkealle tunturiin kesäisin.
 
Päivämatkaksi tuli n. 14.5 km, väsytti jostain syystä tänään sen verran paljon, että aloin leiriytymispuuhiin jo ilta kuuden maissa. Pyrin löytämään leiripaikan vähän korkeammalta tunturista, jotta hyönteisiä olisi vähemmän. Mutta missään ei tuullut henkäystäkään, mikä samalla tarkoitti, että ötökät pärjäsivät myös tunturin laella vallan mainiosti ! Teltan pystytys kävi hirveällä kiireellä ,jotta saisin Miskan äkkiä telttaan turvaan. Kivet painoiksi teltan kulmiin, maahan on tunturissa kivikovaa eikä koukkuja pysty siihen iskemään. Teltassa oli kuuma, kun aurinko porotti korkealla. Uloskaan ei voinut mennä, sillä räkkäparvet hyökkäsivät välittömästi. Sain kuitenkin pakolliset iltapesut tehtyä ja ruoat keiteltyä. Lihavihannespata oli maittavaa. Hieman viileni vasta auringon laskettua.
 
Tänään oli näkynyt myös perhosia ja kimalaisia, eli kesä tuli täydellä voimallaan säiden lämmittyä. Ilmeisesti kovin lämmintä ei ollutkaan ollut koko kesänä ennen kuin vasta nyt tällä viikolla, jonka me vietimme käsivarressa. Lisäksi kesäisyyden huipentumana tänään lenteli tunturissa, erityisesti Meekonjärven rannalla, pääskysiä !
IMG_6156p.jpg
IMG_6459p.jpg
 
 
Ti 18.8.  Gahperusvarri - Coahppeluoppal  (19,5 km)
 
Aamulla oli jälleen kuuma. Teltan tuuletusikkunat olivat auki, mutta silti jo klo 8 alkoi olla tukalaa. Porotokka jolkotteli teltan ohi räkkää pakoon. Kävin joessa aamupesulla, kun alkoi kuulua outoa jylinää. Ilmeisesti samainen lauma, ympyrälenkin laukattuaan, rynnisti joenuomaa pitkin aivan vierestäni. Teltta äkkiä kasaan ja sitten tallustimme Miskan johdolla aikamoista vauhtia matkaan. Guonjarvaggin kurun kohdalla ei jostain syystä ollut räkkää, ja pidimmekin siinä pitkän tauon, otimme jopa pienet torkut. Söin lounaskeiton ja näkkileivät. Oli mukava loikoilla auringossa. Sitten nousimme melko rankan nousun Guonjarvárrille, jossa oli ihana pitää kahvitauko: Ei ollut kuuma, kylmä eikä ötököitä, kun oltiin 1000 m korkeudessa. Laskeuduimme aika haipakkaa kohti Saarijärven tupaa. Matkalla avotunturissa oli puron varrella parikymmentä pientä kahlaajaa, joista ainakin osa oli keräkurmitsoja, mutta osa luultavasti jotakin sirrejä, mahdollisesti suosirrejä. Saarijärvelle laskeutuminen oli paikoin mutaista, kosteaa kivikkoa, mutta pääsimme lopulta perille asti. Tässä vaiheessa matkaa oli kertynyt 16.4 km. Saarijärvi oli peilityyni, oli todella kaunista. Vesi oli niin kutsuvan kirkasta ja läpikuultavaa, että päätin pulahtaa - tavoistani poiketen - uimaan ! Kyllä virkisti hikisen päivän jälkeen, eikä vesi tuntunut mitenkään erityisen kylmältäkään. Nautiskelin kelistä suuren kiven päällä rantaviivassa ja keittelin siinä myös iltaruoat. Jatkoimme vielä klo 18 jälkeen matkaa ja leiriydyimme n. 4.0 km päähän Čoahppeluoppalin rannalle Norjan puolelle rajavyöhykettä. Matkalla tehtiin hauska luontohavainto, kun pikkuinen kärppä tuli uteliaana kurkistelemaan meitä kivikosta, ja ehdin saada siitä muutaman kuvankin.
 
IMG_6456.jpg
 
 
Ke 19.9.    Čoahppeluoppal - Kilpisjärven luontokeskus   ( 8.0 km)
 
IMG_6464.jpg
Takana kohoaa jylhä tunturi Saana.
 
Matkaa Kilpisjärvelle oli kuljettavana enää n. 8 km, joten saatoimme lähteä kaikessa rauhassa liikkeelle aamupäivällä. Keli oli lämmin, ja monessa kohtaa tuntui kuin en olisi aiemmin kulkenut kyseistä kohtaa, jotenkin ensimmäisen päivän kävelty reitti oli näyttänyt (erilaisessa säässä ja mielentilassa?) aivan erilaiselta kuin nyt paluumatkalla. Miska oli virkeä ja hyvävointinen, ja selvästi tiesi, että oltiin lähestymässä tuttua ja turvallista seutukuntaa.
Aivan loppumatkasta pysähdyimme vielä Čahkaljärven rannalla ja pulahdin jälleen uimaan. Sitten tallustimme autolle, ja lähdin melko heti hiukan syötyämme ajelemaan Kilpisjärveltä Kolariin päin, ajatuksena oli että olisin ajellut vielä Ouluun asti samana iltana, mutta loppujen lopuksi jäimme johonkin Aavasaksan lähistölle leirintäalueelle mökkeilemään yhdeksi yöksi, ja jatkoimme Ouluun vasta seuraavana aamuna.
Oulusta torstaina ajelin Helenan ja Pertin maatilalle Sotkamoon, jossa yövyimme aitassa. Sieltä perjantaina matka jatkui Ristiinaan mökille, ja lauantaina kotiin Espooseen
 
IMG_6450.jpg
______________________________________
 
YHTEENVETO: Kuljettu matka yhteensä n. 103 km.  
Rinkan paino lähtiessä:  25 kg
Ajankohta: 13.-19.8.2015
 
RINKAN SISÄLTÖ:
 
*Vaatteet:
-pitkähihainen kerrasto
-fleecetakki
-kevytuntuvatakki
-sadetta ja tuulta pitävät housut
-core tex -takki (ohut, pitää vettä ja tuulta)
-2 pipoa
-fleecekauluri
-käsineet
-1 pitkävartiset paksummat sukat
-4 tavalliset sukat
-2 lyhythihaista urheilu-T -paitaa
-2 pitkähihaista teknistä T-paitaa (1 olisi riittänyt)
-4 alushousut (voi pestä, vähempi olisi riittänyt jos ei ole sateista koko ajan)
-crocs-tossut leirikäyttöön
-Vaelluskengät (ilman ei olisi pärjännyt kivikossa, pitää olla nilkkaa tukevat kengät ja kova pohja)
 
*Teltta
*Makuupussi (+ puuvillainen sisäpussi, olisi ollut nytkin hyödyllinen)
*Makuualusta
*Trangia (käytössä lainatrangia vuodelta 1995, jonka totesin olevan melkoisen huonossa kunnossa, ensi kerralla ehkä sitten jo oma hankittava :) )
*Polttoainetta trangiaan, 1 litra Marinolia (testattu kulutus oli tällä laitteella n. 0.5 dl per kerta, kun vettä kiehutettiin kerrallaan n. 8 dl eikä tarvinnut keittää mitään. Polttoainetta jäi 1/3 eli 3 dl vielä käyttämättä)
*Tulitikut + varalla sytytyspaloja + sytytyslevyä (nuotion sytytys sateella ?)
*Pressu (kätevä mm. tauoilla sateen tai mäkäräisten suojana, nopea levittää)
 
*Ruokailuvälineet ym.
-muovinen lusikka-haarukka
-juomamuki (muovinen,kevyt)
-kokoon taittuva 2 litran vesisäiliö (yhdelle sopivan kokoinen)
-juomapullo
-Termospullo 5 dl
-puukko
-tiskaus-sieni ja fairyä (pienessä lääkepurkissa)
-koiralle ruokakuppi (kevyt mikroateriasta saatu kertakäyttövuoka, toimi hyvin)
 
MUUT:
*kamera (järkkäri + pieni taskukamera)
*GPS-laite (ei tarpeen merkityillä reiteillä, mutta halusin opetella laitteen käyttöä)
*kartta
*matkapuhelin
*rannekello
*otsalamppu (on hyvä myös kesällä! hämärässä teltassa on helpompi lukea karttaa illalla jne)
*päiväreppu (käytössä pieneksi paketiksi taittuva Haltin retkireppu)
 
Hygienia:
*pyyhe
*hammasharja ja -tahna (matkakoko)
*pieni pullo saippuaa/ sampoota
*kynsisakset
*WC-paperi
*nenäliinaa
*hygieniapyyhkeitä pieni paketti
*hiusharja /pieni kampa
*aurinkovoide /huulirasva
*pyykkijauhetta pieni pss
*hakaneuloja, rautalankaa, nippusiteitä, kuminauhaa, narua
EA:
*sideharsoa 2 rll
*cobain tarrasidosta 1 rll
*urheiluteippiä 1 rll
*rakkolaastaria
*tavallista laastaria
*avaruuspeite
*lääkkeet
IMG_6116.jpg
 
RUOAT (varattu 7 vuorokaudelle )
-muonitus onnistui hyvin, ei ollut yhtään liian vähän eikä liikaakaan, eli jäljelle jäi reissun päätteeksi pari pussikeittoa, kaurahiutaleita sekä pussillinen pähkinä-rusina-suklaasekoitusta. Ei ollut nälkä missään vaiheessa, eli ruokaa oli tarpeeksi.
 
*Real TurMat -retkimuonia 6 pss
*Italian pata (knorr) 1 kpl
*Soijarouhetta 2.5 dl
*Paahdettua sipulia 1 dl
*Tonnikalaa 2 pss (á 85 g) 
*Näkkileipää 3 x 200 g
*Meetwurstia 1 pkt
*Aamupalajuustoja 1 pkt
*Kaurahiutaleita puuroa varten 7 aamulle 2 annoksen pusseissa
*Blå band retkimarjakiisseli 3 dl  1 kpl
*Blå band pieniä pussikeittoja (1.5 dl)  3 kpl
*Pähkinä-rusina-suklaa -sekoitusta 200 g pusseissa 7 kpl
*Daim-suklaapatukoita (pieniä)  4  kpl
*Paussi välipalapatukoita (kaura-omena)  6 kpl
*Proteiinipatukoita 2 kpl
*Ruissipsejä 1 pss
*Teepusseja 8 kpl
*Pikakahvijauhetta 2 annosta /pv
*Hunajaa 3 annospussia
*Suolaa pienessä pussissa
 
KOIRAN EVÄÄT:
*Normaalia kuivamuonaa 7 päivälle (annoskoko 1.5-2 kertainen normaaliin verrattuna; lämpimällä säällä riittää, kylmällä pitäisi olla enemmän)
*2 rasvaista porsaannahkaluuta
*Kuivattuja koiran kanafileitä 1 pss
*Ziwi Peak -kuivamuonaa 150 g
*Pieni valkosipulivoipaketti (energianlähteenä, lisäsin aterioihin)
-Lisäksi sai näkkäriä, juustoa ja meetwurstia makupaloina. Viime vaelluksella koiran ruoka oli loppua kesken, ja keitimme sille riisiä ja muita ihmisten ruokia loppumatkasta.
 
Koiran muut tarvikkeet:
*reppu
*fleece-haalari yöksi
*sadetakki + 1 lämmin takki
*Paws kumitossuja

maanantai, 31. elokuu 2015

Kilpisjärvi - Halti, 100 km vaellus koiran kanssa, Osa 1.

IMG_6144%20ver2.jpg

Viime vuonna olimme Miskan kanssa vaelluksella Lemmenjoen maisemissa, ja siitä lähtien oli ollut kova into päästä uudestaan samoilemaan Lappiin. Kirjoittelin reissussa muistiinpanoja, ja tämän jutun lopussa on mm. varustelistaa ja ruokatarvikelistaa itsellekin muistutukseksi seuraavaa vaellusta varten. Tämä tarina on kahdessa osassa, jotta yhden artikkelin tiedostosta ei tule liian raskasta käsitellä. Kuvia löytyy isompina ja hienompina tiedostoina lisää täältä:

*** https://goo.gl/photos/qscswyuoW3N5EpNDA  ***

Reittimme kartalla, yöpymispaikat numeroitu. Eli 6 yötä, 7 päivää.

Reitti%20ja%20nrot%20keksikoko.jpg

Ajankohta: 13.-19.8.2015        *Kuljettu matka: 103 km.

Ke 12.8.  Helsinki-Kolari autojuna
 
Keskiviikkoiltana auto lastattiin Kolarinin menevään junaan Pasilan Veturitiellä, ja hyppäsimme Miskan kanssa itsekin kyytiin makuuvaunuun Pasilan asemalta. Juna oli vanhaa mallia, ja raiteet pitivät melko kovaa kolketta, uni ei meinannut alkuun tulla. Tein vielä viimeisiä suunnitelmia ja tarkistin varustelistaa, mitä pitäisi hankkia Kolarista tai Kilpisjärveltä. Nukahdettuani olisikin sitten unta riittänyt, mutta kävin ennen Kolariin saapumista aamupalalla junan ravintolavaunussa. Kymmenen maissa aamulla juna oli perillä Kolarissa, ja odoteltiin puolisen tuntia, että saatiin auto ajettua ulos junasta. Sitten tankki täyteen, ja ajomatka kohti Kilpisjärveä saattoi alkaa. Matkaa Kolari-Kilpisjärvi on n. 270 km, jonka ajeli kolmessa ja puolessa tunnissa. Sää oli puolipilvinen, +12*C. Iltapäivällä olimme Kilpisjärvellä, jossa kävin vielä hakemassa viimeiset ruokatarvikkeet ym paikallisista kaupoista, syötiin ja sitten menoksi.
 
To 13.8.  Kilpisjärven luontokeskus - Coahppejärvi  ( 9,8 km)
 
Torstaina iltapäivällä lähdimme siis Kilpisjärven luontokeskukselta Saanatunturin kupeesta talsimaan pitkin Kalottireittiä. Miskalla oli n. 1.5 kg painoinen pikkureppu selässä, ja se tassutteli kiinteästi perässäni, kuono melkein pohkeessa kiinni, ja tässä vaiheessa vaikutti siltä että mitään hihnaa ei tarvittu, kun se ei osoittanut mielenkiintoa poiketa polulta juurikaan. Miska arveli meidän olevan ilmeisesti valokuvausreissulla, ja tarjosi poseeraamista erilaisilla korokkeilla, kuten kivillä ja sammalmättäillä.
IMG_5987p.jpg    IMG_6042p.jpg
Polku oli heti alkuun kivikkoista ja paikoin hyvinkin hankalakulkuista louhikkoa, jossa piti hypellä kiveltä toiselle rinkka selässä varoen, ettei jalka lipeä. Otin Miskalta välillä repun pois, ja tällöin se liikuskeli hiukan laajemmalla alueella ympärilläni, mutta ei siltikään montaa metriä kauemmas lähtenyt. Sopuleita oli koko reissun ajan paljon, joka puolella. Niitä vilisteli pitkospuilla ja varvikossa, kivien väleissä ja purojen rannoilla. Yleisimmät linnut vaikuttivat olevan tunturikihut, jotka ovat hyvin reviiritietoisia ja hyökkäileväisiä, jos vahingossa erehtyy  menemään niiden alueelle. Kapustarintojen huutelua kuului monessa paikassa, ja muitakin kahlaajia näkyi vesistöjen rannoilla.
 
Vastaantulijoita tuli jo ensimmäisenä päivänä muutamia. Melkein kaikilla muilla paitsi minulla oli kävelysauvat käytössään, ja en olivatkin hyödyksi näillä poluilla, joissa jalka helposti lipsahtaa ja nilkka nyrjähtää.
 
Aurinko laskee tähän aikaan vuodesta vasta hiukan ennen klo 23:a näillä leveysasteilla, joten valoisaa aikaa vaeltaa olisi riittänyt tällekin päivää ihan hyvin. Päädyin kuitenkin leiriytymään vajaan 10 km päähän lähtöpaikasta, Suomen ja Norjan rajalle, Čoahppejärven ja pienen puron rannalla. Vettä sai purosta ja siinä jäisessä vedessä pystyi tekemään myös pienet peseytymiset. Vaelluspyyhkeen, jonka olin hankkinut reissua varten, totesin heti tosi hyväksi, sillä se on äärimmäisen ohut ja kevyt, mutta tästä huolimatta sillä kuivasi hyvin.
Iltaruoaksi valmistin trangialla chili con carne -retkiaterian ja teetä. Kylmä tuli jo ruokia valmistaessa, vaikka laitoin kaikki mukana olevat lämpimät vaatteet päälle (kerraston, kevyuntuvatakin, fleecen, coretex-takin, pipon, kaulurin ja hanskat). Tuuli oli kova ja teltassa sisällä veti. Kuului erilaisten lintujen ääniä. Ainakin kuikka huuteli järvellä, sekä jokin koskelo tai kaakkuri, kanalintu sekä tunturikihuja. Kauempaa kuului poronkellojen kalkatusta, johon nukahdin.
IMG_6450p.jpg   IMG_6174p.jpg
 
Pe 14.8.  Coahppejärvi - Sigtagurajohka  (14,5 km)
 
Yöllä oli tyyntä. Nukuin sikeästi, samoin Miska, jolle laitoin nukkuma-alustaksi puolityhjän rinkan. Miskalla oli öisin päällä muutenkin aina fleecehaalari, ja aamuyön viileimpinä tunteina peittelin sen lisäksi omalla untuvatakillani. Näin sillä oli varsin lämpimät oltavat, eikä tällä reissulla vaikuttanut olevan kylmä yhtenäkään yönä. Yölämpötilat tosin eivät varmaankaan alhaisimmillaankaan käyneet tällä kertaa kuin +3*C:ssa. Makuupussini mukavuusalue ulottuu tuoteselosteen mukaan n. -2*C:een ja tämä vaikutti pitävän paikkansa. Silti makuupussissa oli hyvä olla kerrasto ja sukat päällä öisin, ja kylmimpinä yön hetkinä lisäksi pipo ja kauluri sekä fleece.
Heräsimme auringonpaisteeseen klo 10:20. Aurinko nousee jo klo 4:30. Aamut tuppasivat meillä kuitenkin venymään, ja ensimmäisenä aamuna lähdimme liikkeelle klo 12 jälkeen. No, eihän ollut kiire minnekään.
 
Saarijärven autiotuvalle oli telttapaikastamme n. 2 km matkaa, mutta emme pysähtyneet siellä, sillä sisällä oli jo porukkaa (eikä koiria saa viedä autiotupiin sisälle). Tupa oli kahden järven välissä. Pidimme tauon parin kilometrin päässä Saarijärveltä. Matkanteko oli hidasta ja vaivalloista runsaan kivikon vuoksi. Tauolla keitin teetä ja kaurapuuroa ja söin evääksi aamulla tehdyt näkkileivät. Sitten jatkoimme matkaa. Keli kirkastui ja aurinko paistoi upeasti.
Sitten se tapahtui: Miska karkasi porojen perään. En tajunnut varoa, kun edellisellä vaelluksella se oli tehnyt vain pieniä pyrähdyksiä porojen suuntaan, mutta oli tullut aina heti takaisin. Poroja nähdessäni aloinkin nyt typeränä vain kaivaa kameraa esiin, ennen kuin tajusin, että Miskahan jo laukkaa reppu selässä pitkin jänkää porojen perässä. Ja aloittaa ajohaukun. Yritin huudella perään, mutta liian myöhään.  Edessä oli lisää poroja, ja koira vain kiihdytti. Miska pinkoi vauhdilla itään päin tunturin yli ja katosi mustana pisteenä jonnekin horisonttiin. Huutelin, karjuin ja viheltelin, mutta tällä ei ollut mitään tehoa, ääni kantaa todella huonosti. Vain tuuli humisi ja kurun pohjalla virtaava joki kohisi vastaukseksi.
Aurinko paistoi yhä räikeämmin. Kerran näin Miskan juoksevan korkealla tunturissa n. 300 m päässä länteen päin, ja sitten se taas katosi. Minuutit kuluivat. Vaeltelin ympäri rinteitä, tähystelin ja kutsuin koiraa. Ei merkkiäkään. Aloin hätääntyä ja itku nousi kurkkuun, koska alueella oli hyvin runsaasti poroja, ja mikäli Miskaa suinkin kiinnostaisi, siltä ei tekeminen loppuisi vielä moneen päivään, ja se voisi ajautua kymmenien kilometrien päähän porotokan perässä. Mietin, mitä voisi sattua. Miska voisi loukata jalkansa kivikossa tai jäädä repustaan kiinni johonkin, josta sitä ei ikinä löydettäisi erämaan keskeltä. Poromiehet voisivat myös ampua sen, sillä heillä on siihen lupa (jos irrallaan oleva koira hätistelee poroja poronhoitoalueella). Mietin mitä tekisin, ja päätin palata kohtaan, josta Miska alun perin karkasi. Olin tässä vaiheessa jo melko epätoivoinen, aikaa oli kulunut n. 50-60 minuuttia, kun näin Miskan laukkaavan idästä, siitä suunnasta johon se alun perin lähti, kohti paikkaa, jossa olin sen kadottanut. Aloin huutaa niin lujaa kuin jaksoin, ettei se vain lähtisi uudestaan minnekään. Se huomasi minut ja otti suunnan kohti, jatkoin huutamista, ja niin Miska juoksi luokse, ja sain sen syliini. Halasin sitä ja vannoin, että en enää vahingossakaan päästäisi sitä karkaamaan. Mikä helpotus että se tuli takaisin ! Laitoin sille heti hihnan valjaisiin, otin repun pois ja annoin vähän syötävää. Koira vaikutti olevan kunnossa. Mikä helpotus, että se löytyi.
IMG_6053p.jpg IMG_6057p.jpg
Miska hieman ennen kuin katosi näkyvistä ja heti sen jälkeen, kun olin saanut sen takaisin. Huom tyytyväinen ilme jälkimmäisessä kuvassa.
 
IMG_6220.jpg
 
Sää jatkui hienona koko illan. Reitti kulki hienon kurun ja joen laitaa, ja lähti sitten nousuun Guonjarvarrin ja Duollehuippujen välistä. Tuuli oli koko nousun ajan vastainen tai hiukan sivusta, pohjoisesta. Rinkan kanssa meinasin lähteä lentoon, eikä rinkan sadesuoja ainakaan pysynyt kyydissä mukana. Reitin korkeimmalla kohdalla levähdimme kiviröykkiön suojissa. Miska laskeutui kerälle lepäämään ja ummisti silmänsä. Taisi olla hiukan väsyksissä karkureissustaan.
Tästä eteenpäin maisemat vain paranivat. Upeita jyrkkiä vuoria, edessä laakea syvä kuru (Guonjarvaggi), purojen ja järvien vedet kimmelsivät kuin tuhannet jalokivet, joet kohisivat. Laskeuduimme alas Guonjarvarrilta laaksoon, jossa joen ympärillä oli pehmeää, tasaista nurmea. Tähän olisi saanut oivan leirin pystyyn. Lisäksi oli nyt täydellisen tyyntä.
 
Miska havaitsi kivikossa sopulin, kun ihastelin kameran kanssa rinteiden pieniä keltaisi, valkoisia ja violetteja kukkasia. Sopuli käkätti äkäisesti kolostaan, kun Miska työnsi kuononsa litteän kiven alle, ja menin katsomaan. Nostin kiveä, ja sen allahan sopuli-parka kökötti suojattomana. Jyrsijän ääntely muuttui kimeämmäksi ja kielsin Miskaa jahtaamasta sopulia, ja hetken kuluttua otus juoksi toiseen koloon.
IMG_6101.jpg
 
IMG_6424b.jpg
      Miska ja sopuli
 
Ohitimme seuraavan autio- ja varaustuvan, Kuonjarjoen klo 18 maissa. Sielläkin oli ilmeisesti tupa täynnä porukkaa, emmekä pysähtyneet katsomaan tarkemmin. Kilpisjärvi-Halti -reitti on yksi suomen suosituimpia vaellusreittejä, ja ajankohtana elokuu on monelle vaeltajalle mieleisin. Jatkoimme Kuonjarjoelta vielä n. 3 km eteenpäin reittiä, ja hiukan ennen ilta kahdeksaa aloitin leirin pystytyksen Siktagurajohkan ja Kahperusjohkan varrelle. Teltan kasaaminen sujui jo nopeammin kuin eilen, sellainen 10-15 min siihen menee. Teltta on ollut minulla pari vuotta, ja hyväksi havaittu (Marmot Traillight 2P, kupoliteltta; paino n. 2.4 kg). Iltaruokana oli Real Turmatin retkimuonaa, tällä kertaa curry-kanaa, joka oli oikein maittavaa. Koska olin yksin reissussa, niin olin päätynyt ottamaan mukaan kevyitä mutta melko hintavia retkiaterioita, mutta ne olivat hintansa väärti. Minulla oli yhteensä 6 kpl Real Turmatin pusseja, ja kaikki ateriat olivat paitsi täyttäviä myös maittavia. Ja valmistus hyvin helppoa, kun vain kuuma vesi lisätään pussiin, ei tarvitse keitellä sen enempää, jolloin polttoainettakaan ei kulu paljoa.Ruoista lista tekstin lopussa.
 
IMG_6109p.jpg 
Miska odottaa kun ruoka valmistuu.
 
IMG_6025p.jpg 

Taas valtakunnan rajalla.                   

IMG_6071p.jpg                                        

perjantai, 28. elokuu 2015

Miskan SM-koe 2015 katkesi tottiksen estenoutoihin: Ei maastoon

Palveluskoirien SM-kilpailut käytiin tänä vuonna 7. - 9.8. Vantaalla. Tavoitteemme oli sama kuin viime vuonna, eli päästä tottiksesta läpi niin, että saataisiin kokeilla aina mielenkiintoisia ja haastavia SM-hakumaastoja.

Koko alkuvuosi oltiin käytännössä treenattu SM:iä varten, ja treeniaikaa luonnollisestikin satoja tunteja erityisesti maastojen osalta. Lisäksi sekä koiran että ohjaajan kuntotreeniä oli tehty, pyöräilyä, juoksua ja uintia. Alkukesästä oli ollut jos jonkinmoisia haasteita, jotka kuitenkin oli saatu selätettyä. Miska oli siis varsin hyvällä mallilla haun ja esineiden osalta juuri SM-viikonloppuun mennessä.

Myös tottelevaisuutta oli harjoiteltu määrätietoisesti. Siinä muut liikkeet olivatkin ihan hyvällä mallilla, mutta hypyn kanssa on ollut nyt ongelmia koko alkuvuoden, eli koiralla on vaikeuksia hypätä kapulan kanssa takaisin. Tämä johtuu tod näk siitä, että valitettavasti se on kolauttanut itseään muutaman kerran juuri paluuhypyllä, ja sen vuoksi epävarmuus hypyssä on kasvanut. Ja hyppyliikehän on sellainen, että koira pääsee sen kunnolla vain jos asenne on kohdillaan. Itsevarmuutta ja voimaa on oltava, muuten ei pieni mudi metristä hyppyä selvitä. Hyppy oli kuitenkin saatu elokuun alkuun mennessä paljon paremmaksi, hankin jopa kunnollisen oman hyppyesteen kotiin, jotta voitiin harjoitella tarpeeksi. Käytin Miskan myös pariin kertaan osteopaatilla, eikä alkukesän tutkimuksessa mitään erityistä vaikuttanut olevan. Heinäkuussa sitten meidän vaki-manuaaliterapeutti Anna Hammaren ei ollut saatavilla, ja kävimme meille ennestään tuntemattoman osteopaatin vastaanotolla. Siellä jäi ehkä aavistuksen epäselväksi, oliko jotakin pahempia jumeja vai ei, ja mielestäni hoito ei tehonnut kuten yleensä (eli koira oli hoidon jälkeen yhtä jäykkä kuin sinne tullessa). Tämä vähän jäi mietityttämään, mutta luotin kuitenkin siihen, että mitään erityistä ei ammattilaisen tutkimuksessa ja käsittelyssä löytynyt, lähinnä pientä kireyttä SI-nivelen seudussa.

   lIMG_2892%20pien.jpg

Valitettavasti SM-kilpailuissa kävi sitten niin, että emme päässeet edes kokeilemaan maastoja, kun lauantai-aamuna suoritettu tottelevaisuusosuus epäonnistui osaltamme.

Lopulta se oli parista liikkeestä kiinni, joista lähti pisteitä roppakaupalla. Hyppyesteellä kiersi paluuhypyn, ja A-esteellä tapahtui ratkaisevin moka, joka oli minun oma: Heitin kapulan ensimmäisellä kerralla niin vinoon, että pyysin saada heittää uudestaan. Hädissäni annoin Miskalle siinä vaiheessa tuplakäskyn odottaa, kun lähdin hakemaan kapulaa heittääkseni sen uudestaan. Eli tästä lähti pari pistettä. No toinenkin heitto meni vinoon ja aivan liiian lähelle estettä. Koira lähti hyvin ylittämään menosuuntaan, mutta valitettavasti se ei päässyt suorittamaan estettä paluusuuntaan, koska kapula oli niin lähellä estettä ja vinossa kulmassa. Lisäksi kapulan palautuksesta lähti pisteitä, muistaakseni vino luovutusasento jne. Näin ollen A-esteeltä pistemenetyksemme oli 10-13 pistettä yhteensä.  Paikallaolosta erinomainen, seuruusta hyvä, jäävistä muut hyvä, paitsi istuminen puutteellinen (jäi seisomaan). Tasamaanouto tyydyttävä (yleensä on ollutkin, koska liike ei meillä ole tarpeeksi "vietikäs"), eteenmeno erittäin hyvä. Yhteensä 70 p.

Muuten siis ihan kiva (= meidän oman tason mukainen, joka ei ole ikinä ollut erityisen huikea) tottis, mutta valitettavasti estenoudot johtivat niin suuriin pistemenetyksiin huomioiden meidän vanhat tutut ja tiedossa olevat puutteemme tottiksessa, että pisteemme eivät riittäneet 20 parhaan joukkoon ja jatkoon.

Onnea kuitenkin kaikille viikonloppuna hyvin suoriutuneille, erityisesti haun SM-kultamitalisteille Kaarinalle ja Hiskille sekä hopeamitalisteille Marialle ja Benille sekä pronssimitalin Antille ja bc Eliot Deabeille ! :) Toivotamme teille kaikille paljon tsemppiä pohjoismaiden mestaruuskisoihin NOM:iin, joka käydään tänä vuonna Ruotsissa.

PK-SM 2015 haku, tulokset

1. Kaarina Jaakola ja bcu Tending Lucky One,  278.5 p

2. Maria Wilenius ja labradorinnoutaja uros Helkyn Roquefort,  278 p

3. Antti Arponen ja bcu Eliot Deabei,  273 p.

_______

4. Henriikka Havukunnas ja bpgn Valkohampaan Au-Au, 225 p.

5. Liis Tönnov ja kelpie Kelmi Valtavalta, 225 p.

6. Heli Partanen ja ssn Amories Femina, 216.5 p

7.  Minna Sarvanne ja bpmu Giramin Elric, 216 p

8. Minna Vilpponen ja bc Tending Ace Maker, 212 p

9. Kaisa Jämsä ja rwu Miklaus Lucky Touch, 210

10. Eveliina Kallio ja bokseriuros Flirtin Qorttelin Qurko, 205 p.

(huom, tämä sijoituslistaus 4.-10. ei ole virallinen, sillä vain kolme ensimmäistä saivat hyväksytyn tuloksen. Muilta koirakoilta jäi käsittääkseni vähintään yksi maalihenkilö löytymättä henkilöetsinnässä)