Miskan ja minun tottis ei ole vielä lähelläkään erinomaista, mutta pitkä tie on tultu tähän mennessä yhdessä, ja moneen asiaan olen tyytyväinen. Iloinen olen siitä, että koiran itsevarmuus on lisääntynyt edelleen kaikessa tekemisessä. Ainoastaan suhtautuminen toisiin koiriin kastraation jälkeen muuttui varautuneeksi ja epävarmaksi; Miska ei nykyisin suuremmin välitä vieraista uroskoirista, kun ne tuppaavat luulemaan sitä hemaisevaksi, joskin vähän kärttyisäksi nartuksi. Miska parka yrittää raivoisalla räksytyksellä komentaa uroksia, mikä kieltämättä yleensä tehoaakin. Ääni kun on niin kova, että kaverikoiramme Nuuk-kelpie alkaa ulvoa kaihoisasti ja sydäntä särkevästi, jos Miska räksyttää sen korvaan. Siinä vasta koominen näky, toinen räkyttää ja toinen kuono kohti taivasta.

Tottiksen, kuten varmaan muidenkin lajien, treenaamiseen on tullut lisää rentoutta ja iloisuutta. Tässä pieni videon pätkä tämän syksyisistä tottis-harjoituksista.

http://youtu.be/7ac15L6yn6E

Seuruu

Seuraamisesta on tullut huomattavasti reippaamman näköistä, yleensä Miskan häntä heiluu koko ajan ja korvat ovat valppaasti höröllään. Kun vertaa videoihin 1-2 v takaa, niin Miskan korvat ovat pääasiassa alhaalla luimussa, ja koko koira jotenkin matalampana kuin nykyisin. Seuraamisessa harjoittelemme tällä hetkellä tarkkuutta ja täsmällisyyttä käännöksiin, koiran oikeaa etäisyyttä (helposti tulee liian kiinni, kun on oikein innoissaan ja odottaa palkkaa, mutta välillä seuraa täsmälleen sopivalla etäisyydellä, ja olen tietysti pyrkinyt palkkaamaan aina näissä kohtaa), koiran paikkaa seuruussa. Etenkin liikkeelle lähtiessä koiralle on tullut tavaksi syöksyä liikkeelle niin että on ensimmäiset 2-3 askelta melkein puoli koiranmittaa liian edessä. Tälle on selityksensä, yllättäen ohjaajan toiminta: Olen lähtenyt perinteisesti liikkeelle aivan yhtäkkiä niin että annan käskyn samaan aikaan kuin otan ensimmäisen askeleen. Näin koiralle on tullut kiire pysyä mukana. Nyt olen hiukan pyrkinyt rauhoittamaan lähtöjä, eli en lähde heti käskyn kanssa samaan aikaan. Aiemmin meillä "seuraa"-sana tarkoitti liikkumista yhdessä, nyt olen yhdistänyt sen myös sivulla istumiseen. Jos olisin tehnyt niin kuin oppikirjoissa neuvotaan, niin tätä olisi alun perinkin harjoiteltu toki. Vaan taitaa minusta olla mukava tehdä asioita omalla tavalla ja sitten katsoa mitä tapahtuu, ennen kuin uskon toisten neuvot paremmaksi ? ;)

Seuraamis-harjoittelussa sain oikein mojovan motivaatiopotkun takamuksiin äskettäin Messukeskuksen voittaja-näyttelyiden yhteydessä järjestetyssä EVL:n kansainvälisessä toko-kokeessa, jossa olin tuomari Tallbergin sihteerinä. Koirakoita oli kokeessa huikeat 53 kpl, ja sain olla tuomarin mukana kuulemassa hänen kommenttejaan ja pohdintojaan jokaisesta kisan koirakosta. Aiemmin olen ajatellut, että kaikkien huipputason bordercollieiden seuraaminen näyttää aikalailla samalta ja on täydellistä, vaan kas kummaa, tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän, että edes näiden Suomen (ja maailman) huippujen seuraamisesta on löydettävissä virheitä, jopa paljonkin, kun sillä silmällä arvioidaan. Ja ihme kyllä kaikki suoritukset olivat erilaisia. Ei minusta ollut kahta samanlaista, vaikka helposti voisi kuvitella huippujen tekevän suorituksia liukuhihnalta ja kaiken olevan identtistä ja täydellistä. Kaikkia 53:a seuraamista suurennuslasin kanssa katsottuani sen muutaman tunnin kuluessa uskon tietäväni nyt, mikä on oma tavoitteeni omien koirieni kanssa, että mikä on ihanteellinen seuraamissuoritus, ja mihin juuri me tähtäämme.

Jäävät liikkeet (istu, maahan, seiso)

Istuminen ja seisominen ja niiden erottelu etenkin koetilanteessa ovat tuottaneet pientä päänvaivaa edelleen. Luultavasti jossain vaiheessa harjoittelu on mennyt liian painóstavaksi koiralle, että se edelleen palaa helposti siihen mielentilaan, jos on yhtään epävarma, ja epävarmana se alkaa tehdä liian hätäisesti eikä enää muista kuunnella mitä pyydettiin. Siis sanottiinko istu vai seiso ("top").  Paineistumisen vuoksi olen koittanut nyt viimekuukaudet tehdä jäävien harjoittelusta mahdollisimman helppoa ja leikin varjolla tapahtuvaa, ja pyrin olemaan kokonaan reagoimatta mahdollisiin vääriin asentoihin. Annan uuden käskyn ja palkka kun tekee oikein. Peruskauraa. Yritän myös muistaa kertoa koiralle mitä liikettä lähdetään tekemään, istumisessa kuiskaan liikkeen nimen, seisomisessa käytän tiettyä (huomaamatonta) käden liikettä, josta koira tietää mikä on tulossa jne. Maahanmenoa ei käytännössä kannata meidän harjoitella paljoa, koska se on Miskan lempiliike, on aina ollut, ja sen mielipuuhaa on heittäytyä vauhdista makuulle. Lajissa kuin lajissa, jos käsky vain käy. Kumma tyyppi :) Jäävissäkin se siis menisi mieluiten joka kerta vain maahan, kun makuulla vaan on niin kivaa.

Hyppy

Hypyssä panostetaan turvallisuuteen ja suoritusvarmuuteen. Vauhditonta metristä kosketushyppyä on harjoiteltu valmentajamme Terhin opastuksella. Hyppyyn liittyen harjoittelen itse kapulan heittämistä sopivalle etäisyydelle, nimittäin kun tavoitteena on puhdas kosketushyppy, niin kapulaa ei ole järkevää heittää kauas esteestä, vaan n. 3-4 m päähän. Tällöin koira ei tule liian kovalla vauhdilla päin estettä, jonka yli ei kuitenkaan pääse puhtaasti kapula suussa. Hitaammalla vauhdilla lähempää estettä lähestyessä hyppy sujuu hallitummin, eikä koira satuta itseään.

Eteenmeno

On ollut meidän lempiliike nyt jo pitkään. Useassa kokeessa ainoa liike, josta on tullut erinomainen. Miska rakastaa juosta lujaa ja kun se tykkää myös mennä maahan vauhdista. Osio, jota tulee kokonaista suoritusta ajatellen harjoitella on liikkeen valmisteleva osuus, siis seuraaminen. Tässä siis harjoitellaan sitä, että koira ei ennakoi ja että se seuraa oikealla paikalla, puhtaasti ja tarkasti vaikka tietää mikä liike on tulossa. Palkkausta siis tiuhaan myös valmistelevasta osiosta.

Nouto

Painavan kapulan nouto on pehmeä- ja helläsuiselle Miskalle oma haasteensa. Jotta 2 kg kapulan nosto, kantaminen ja palautus puhtaasti onnistuisi pieneltä koiralta, niin siltä vaaditaan asennetta. Viettiä ja asennetta vaaditaan isoltakin koiralta noudoissa toki, mutta pienemmältä sitäkin enemmän. Tällä hetkellä meidän tulisi harjoitella tasamaanoutoa osina, eli erikseen kapulaan tarttumista vauhdilla ja varmasti, erikseen nopeutta ja vauhtia kapulan tuontivaiheeseen, ja erikseen palautusta ja kapulan pitelyä edessä. Vietin nostatusta on käytetty luonnollisesti vauhdin ja puruotteen parantamiseen, mutta tästä haittavaikutuksena ovat Miskasta pääsevät ääniefektit, eli haukahdukset noutoon lähtiessä. En pidä tätä kuitenkaan niin pahana asiana kuin sitä, että koira noutaisi ponnettomasti ja huonolla asenteella. Vauhdin saamista on harjoiteltu myös avustajan kanssa, joka heittää kapulaa kauemmas poispäin, kun koira lähtee noutamaan.

Muita huomioita: Kentälle saapuminen koemaisesti

Tätäkin pitäisi harjoitella, jotta kokonaisuus olisi kaunista katseltavaa. Tähän saakka on saavuttu koesuoritukseen Miskan kanssa vähän turhan rempsakkaasti, koira pomppien tasajalkaa innosta ja päästellen riemun kiekaisuja. SM-koetta ajatellen ehkä olisi kuitenkin hyvä pyrkiä siihen, että seuruu jo kentälle tuomarille esittäytymiseen saapuessa olisi siistin näköistä. (En toki väitä, että me SM:ään päästäisiin, mutta... ;) )